perjantai 27. joulukuuta 2013

Joululoman alku

Lukion joululoma alkoi mulla jo keskiviikkona, kun oli viimeinen enkun tunti ennen lomia.
Sittenpä alkoi pakkaaminen ja matkakuume.

Kävin perjantaina 20.päivä lääkärissä. Pääsin vihdoin aloittamaan terapia-käynnit ja sitä kautta pääsin lääkärille nopeasti. Lääkitystä vähän muokattiin. Essitalopram jätetään kokonaan pois ja lisätään Venlafaxinia. Samalla iltalääkitystä lisättiin isompaan annostukseen. Toivottavasti näistä on nyt apua olooni. Terapiassa tulen käymään 2 viikon välein. 

Nappasin kuvia matkalta lääkäriin. Oli niin nättiä.




Lauantaina lähti juna kohti Riihimäkeä. Istumista tuli 9tuntia kaiken kaikkiaan, yllättävän nopeasti meni matka. Hyvinkäälle kun pääsin, ei ole lumesta tietookaan. Tiedossa siis oli musta joulu, mutta ei se mun joulumieltä haitannut. 

Matkalla junassa nukuin, luin kirjaa, ihmettelin maisemia ja opiskelin psykologiaa. 
Joulupukkikin näkyi junassa olevan ja jakavan karkkia.



Aika rauhassa sai matkustaa. Oulusta Seinäjoelle mua vastapäätä istui nuori poika, mutta muuuten sain olla rauhassa. Istuin vaunun yläkerrassa, alakerta oli ihan täyteen ammuttu kun poistuin junasta. 

Sunnuntaina käytiin Lohjalla moikkaamassa mun isovanhempia. Oli heillekkin yllätys että mä tulin mukana käymään. Neiti K tykkäsi leikkiä tuikuilla, laskea ja lajitella omille paikoilleen :D


Semmoinen alkuloma. :)

Ei kommentteja: