sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Viikonloppu!

Tapahtuupa munkin elämässä muutakin, kuin koulukirjojen pläräämistä.
Mikalla oli muutama päivä vapaata, joten se käytettiin hyödyksi.

Perjantaina mullakin oli vapaa, ei tarvinnut käydä koululla ollenkaan, koeviikko nimittäin menossa. Ensi viikolle osuu mullekkin kaksi koetta, mutta muuten ei ole koulua. Iltatunnit toki, mutta ei mitään sen isompaa. Jotain hyötyä siitäkin, että suorittaa muutamia kursseja kerrallaan. ;)

Perjantai meni siis ollessa kotosalla ja taidettiin me kaupassakin jopa käydä.

Lauantaina oltiin oikein sosiaalisia. Mika vei moottoripyöränsä Saari-Kämään talvisäilytykseen ja mä menin autolla perässä. Siellä oli vastassa kissanpennut vanhempineen, muutama Mikan sukulainenkin.




Siitä kahvien ja höpinöiden jälkeen jatkettiin matkaa. Laitettiin auton nokka Oulua kohti. Kunhan käytiin ajelemassa. Samalla tuli tutustuttua kahteen uuteen ihmiseen, Mikan työkaveriin ja hänen tyttöystävään. Mika tsekkasi samalla kaverinsa uuden auton, samaa merkkiä kun sattui edustamaan, kuin Mikan omakin.

Siinä meni tovi ja käytiin vielä Oulun keskusta katsastamassa. Samalla Mika näytti reitin terminaalille, joka ei mene keskustan kautta. Navigaattori neuvoo aina sinne, ja mä en suostu ajamaan keskustassa. :D Joten ehkä olen ensi kerralla vähän viisaampi.

Syömässä käytiin Pizzeria La Festassa. Otettiin kumpikin kebabit, Mika otti lohkoperunoilla ja mä otin ranskalaisilla. Annokset olivat tuhdit ja täyttävät, kyllä mun kokoinen ihminen olisi pärjännyt pienemmälläkin annoksella :D




Mutta ainakin oli hyvää!

Käytiin samalla ihmettelee torilla Toripoliisia. Se piti nähdä, vaikka ei siinä kamalasti katottavaa ollut. Kylmä jätkä se ainakin oli. :D




Illasta ajeltiin takaisin Rovaniemelle. 

Sunnuntai meni vaan ollessa. Sen verran kävin ulkona, että vein Mikan terminaalille, pääsi lähtemään töihin. Muuten olenkin kuluttanut aikaa nukkumalla, nettiä selaamalla ja telkkaria kuikuillessa. Ja toki tämän postauksen teossakin meni taas aikaa.

On muuten kylmäksi menneet ilmat! Hrr..

Mites teidän viikonloppu?

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

No mie jo mietin, jaksoikko koko annoksen syä :D:D
Kivoja nuo yökuvat! Et kuiten antanu toripoliisille halia? :D

Jenni kirjoitti...

Totta kai mä halasin Toripoliisia! Mika otti kuvankin, mutta tuli aika hämäriä kuvia. Oli aika kylmä äijä! :D

Unknown kirjoitti...

Hahaha, uskon! :D