maanantai 10. marraskuuta 2014

Uusi tugga!

Enpä ole moneen vuoteen sitä tehnyt ja tänään tein sen taas. Istahdin nimittäin kampaajan penkkiin ja annoin kampaajan loihtia ihmeitä mun hiuksille. Viime kerrasta on jo 2,5v aikaa, tähän asti olen itse värjännyt reuhkani ja antanut kasvaa vapaasti. Olihan se sen näköinenkin. Kuivat latvat ja epätasainen väri.

Kesällä jo törmäsin kampaamoon nimeltä Do Hair. Mietin että siellä pitää käydä ja nyt sitten sain aikaiseksi.

Do Hair sijaitsee Pekankatu 3:ssa Rovaniemellä. Jo edesmennyt baari Tivoli, on aivan siinä vieressä. Se saattaa olla vaikea löytää, koska se on kellarikerroksessa. Kun saavut paikalle, vastassa on melko hyvät mainokset. Sinne ei osaa ehkä muuten mennä, jos ei tiiä missä sijaitsee. Netistä löytää selkeät ohjeet onneksi.

Sisään kun astuu, löytää melko persoonallisen tilan. Iso kellarihuoneisto, jossa on kampaamojen peruskalusteet. Kampaajantuolit, pesualtaat, isot peilit ja odotustila.
Palvelu oli mukavaa ja asiantuntevaa. Heti otettiin saapuvaan asiakkaaseen kontakti, kysyttiin mitä mielessä. 
Kunhan saa yhdelle asiakkaalle värin päähän, aletaan palvelemaan seuraavaa odottavaa asiakasta. Värin vaikutettua, palataan edellisen asiakkaan luokse ja jatketaan siitä.

Se jännä juttu tässä paikassa oli, että normaalisti kampaaja hoitaa kaiken alusta loppuun. Tuolla asiakas sai itse kuivata hiuksensa hiustenkuivaajalla, sillä aikaa kampaaja "hoitelee" seuraavan asiakkaan. Sekä sen jälkeen kun asiakkaan hiukset on kunnossa, asiakas itse saa laittaa ne, muotoilla miten haluaa. Kaikki aineet saa talon puolesta, harjat ja kaikki. Kätevää. Mulla se ei vaan toimi, koska en osaa hiuksia muutenkaan laittaa mitenkään. :D

Leikkauksen tai värjäyksen oston yhteydessä, voi ostaa kampaamotuotteita puoleen hintaan. Itse en ostanut mitään.

Palvelu toimii ilman ajanvarausta, pääsin heti leikattavaksi kunhan sain takin naulakkoon.
Tehtíin suunnitelma ja alettiin töihin. 

Sinne voi astella mihin aikaan vaan itse kerkiää. Nimittäin se on auki 9-21. Jos myöhään olet töissä ja tarviit kampaajan palveluita, kerkiää myöhemminkin mennä. Koko ajan asiakkaita virtasi sisään, tasaisena virtana.


Mun hiuksille tehtiin värjäys ja leikkaus. Väriä tummennettiin ja hiuksia rikottiin, niin että niihin saatiin vähän eloa. Otsis leikattiin pikkuisen vinoon, jakausta ja otsiksen paikkaa muuttamalla saa vähän muunneltavuutta ulkonäköön. Kuivat latvat leikattiin pois, joten nyt hiuksetkin voivat taas hyvin. Väri lisää kiiltoa ja muuttaa kivasti ulkonäköä.
Hintakaan ei ollut paha. 83€, pitkien hiusten leikkaus ja kokonaan värjäys. Normaalisti tästä huvista saa maksaa paljon yli satasen. Do Hair mainostaakin itseään edullisilla hinnoilla. 


Ennen-kuvia en hoksannut ottaa. Mutta kyllä mä väitän, että te huomaatte eron ilman niitäkin :D


Semmoinen. Itse olen hyvin tyytyväinen, ei mennyt rahat hukkaan. Ja lämpimästi suosittelen muillekin rovaniemeläisille ja kaikille jotka paikkakunnalle eksyy. :)

Nettisivut löytyy TÄSTÄ!

Ja en hyödy mitenkään tästä postauksesta. Kunhan kerroin oman mielipiteen ja kokemuksen.

7 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Tosi hyvin sopii sulle.Mie huomasinki jo sivupalkin kuvasta että oot värjännyt =)
(ei oikein ole ehtiny koneelle nytkin pitäs olla purkamassa tavaroita paikoilleen

Unknown kirjoitti...

Ihana väri,passade very bra! :)

Jenni kirjoitti...

Kiitos molemmille! :)

Unknown kirjoitti...

ps. ja tosi hyvin kirjoitettu juttu :)

Jenni kirjoitti...

Että menisit kattomaan paikan, jos täällä suunnalla tarttisit kampaajalle aikaa? ;)

Unknown kirjoitti...

Menisin kyllä! Edullinen, hyvä asiakaspalvelu ja hyvä työnjako - vaikka on se hieman outoa että asiakas joutuu ihte kuivaa hiukset, mutta ei se hirveen suuri vaiva ole :D Paikan sijainti tosiaan saattaa olla vaikea, mutta kuten sanoit, netissä oli selkeät ohjeet (ja monilla on kätevät älypuhelimet) joten vastaukseni: KYLLÄ :D

Jenni kirjoitti...

Jeejee, hyvä mä! :D