perjantai 5. joulukuuta 2014

Kirjoitan koska on asiaa

Joulukuu on päässyt jo hyvään vauhtiin, enkä ole kirjoittanut taas hetkeen. Yleensä tähän kirjoittamiseen tarvii oman rauhan ja ajan, jolloin kirjoittaa. Yleensä se on ilta-aika, jolloin Mika on töissä tai kuten tänään, jo nukkumassa. (joutuu lähtemään töihin jo klo 03)

Ensi viikolla aloitan hommat Rovaniemen Edurolla. Puupuoli ja siellä odottavat haasteet koituivat kohtalokseni ja siellä olen ainakin koko kevään. Ainakin niin kauan kun jaksamista riittää ja Kelasta saa tukea.
Lähden sinne pienellä pelolla. Jos en sopeudukaan joukkoon? Jaksanko herätä joka aamu ylös kun kello soi, koska nyt on pakko? 

Toisaalta lähden sinne pienellä mielenkiinnollakin. Puutöitä en ole tehnyt vuosiin. Nyt pääsen taas työstämään puuta ja nauttimaan sen tuoksusta. Maalin hajuakin on ollut ikävä ja sitä että, kun sutii seinään maalia, se jälki jää siihen heti ja se on mun tekemä jälki.
Sinne lähden kokeilemaan, toipuva, parantumisvaiheessa oleva masennusta sairastava ihminen, miten työelämä lähtee sujumaan, jaksaako mun pieni pää vielä olla siellä mukana vai pitääkö vielä kerätä voimia?

Terapia jatkuu entiseen tapaan. Tai siis, sitä on tihennetty, siellä käyntiä siis. Tarkoitus oli että otetaan kolmen kuukauden spurtti ja työstetään mun huonoa itsetuntoa ja itseinhoani. Sitten kun kolme kuukautta on lusittu, lääkärille varataan aika ja taas pohditaan mitä seuraavaksi tehdään ja oliko spurtista hyötyä.

On siitä varmaan joku hyöty ollut, kun olen saanut aikaiseksi leikkauttaa hiukseni ja käydä pukeutumisneuvojalla hakemassa pukeutumisvinkkejä. Seuraavaksi pitäisi saada aikaiseksi meikata enemmän, kun siitä tulee hyvä mieli kun naama näyttää erilaiselta ja voi sanoa että joku osa naamastani näyttää nätiltä omastakin mielestä. Ja se on harvinaista. Suurin syy meikkaamattomuuteen on se, etten vaan viitsi. En viitsi meikata jos vaan olen kotosalla. En viitsi meikata vaan siksi, että käyn kaupassa. En osaa pitää kasvojani nätteinä ilman meikkiä, mutta silti menen kaupungilla monesti ilman meikkiä. En pidä vartalostani ilman vaatteita, mutta silti kehtaan esiintyä Mikan edessä ilman vaatteita, enkä peittele mitään. Kaksipiippuista, eikö totta? Olen tätä gomboa miettinyt monesti, mutta ikinä en ole mitään järkevää syytä keksinyt. Ehkä sen keksii ajallaan, ehkä ei.

Huomenna on tutun tuparit, kunhan Mika saa päivän työt tehtyä. Sinne voikin vähän meikata ja laittaa kivaa päälle. Sunnuntai menee ihmetellessä, stressatessa tulevaa maanantaita. Sieltä se vaan tulee, ei auta vaikka juoksisi pakoon.. 
Bussikortti valmiiksi ladattu ja paniikkipillerit taskussa, kohtaan maanantain. Mutta onneksi vasta muutaman yön päästä.

2 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Hyvin se menee.Tsemppiä ja kerro sitten miten alkaa sujumaan

Jenni kirjoitti...

Kiitos, hyvin on alkanut sujumaan. Voin sanoa jopa viihtyväni :)