maanantai 7. syyskuuta 2015

Ensimmäinen reklamaationi - ja se kannatti!

Ostin viime vuoden marraskuussa farkut.
Kesäkuussa puin ne jalkaan ja lähdin normaalisti töihin, huomasin töissä ollessani että haaroissa oli reikä.

Jos mä ostan yli 50€ arvoiset housut, oletan että ne kestää kauemmin käytössä kuin puoli vuotta. En jumpannut, en kyykkinyt, en tehnyt mitään tavallista poikkeavaa liikettä housut jalassa. Normaalia elämää, kuten housujen kanssa eletään.

Otin yhteyttä Mick´sin asiakaspalveluun. Laitoin sähköpostia ja kerroin tilanteen ja kysyin onko tämmöinen normaalia. He vastasivat seuraavana päivänä heti aamusta ja pahoittelivat että näin kävi. Lupasivat lähettää mulle uudet housut, kunhan lähetän heille kuvat ja tiedot housuista.
Lähetin takaisin housuista kuvat, mallin tiedot ja koon. En löytänyt kuittia enää, olihan ostoksesta niin kauan, mutta otin kuvakaappauksen tiliotteesta ja lähetin sen. Kokeilin että käykö se ja sehän kävi.

Asiakaspalvelusta sanoivat, että lähettävät lähimmästä liikkeestä mulle uudet housut, joka sijaitsivat Kempeleessä. Rovaniemen liike oli lopetettu keväällä, joten Kempeleestä tuli mulle uudet housut Rovaniemen Pukumieheen. Siinäkin meni vain pari päivää, kun sain viestin, että voin noutaa housut liikkeestä. Vein vanhat, rikkinäiset housut samalla pois, koska tein reklamaation niistä.

Pienesti yllätyin tämmöisestä asiakaspalvelusta. Palvelu oli loistavaa ja toimitus oli nopeaa. Onko kaikissa paikoissa näin hyvä palvelu? En tiedä, koska tämä oli ensimmäinen reklamaationi.


Missä olette saaneet hyvää, ellei erinomaista asiakaspalvelua?
Kerro mullekin :)

1 kommentti:

eekku kirjoitti...

Olen kyllä useasti joutunu tekeen reklamaatioita milloin mistäkin lähinnä ruokatuotteista ,limsoista elintarvikkeista ja lähes aina saanut kyllä hyvää palvelua ja hyvitystä,koska ei firmat tiedä jos ihmiset ei ilmoita mitään.Kerran sain myös nanson leggareista kun ne hajos heti ekan käytön jälkeen tuli kyllä reilu hyvitys kun tutkivat ne hajonneet ensin