maanantai 14. syyskuuta 2015

Kynsilakkojen uusi koti

Olen jonkin aikaa jo haaveillut, tai suunnitellut uutta säilytystapaa mun kynsilakoille.

Tähän asti ne on seisoneet hyllyssä makuuhuoneessa, jossa kivasti keräävät pölyä. Olenkin miettinyt laatikostoon siirtämistä, mutta Ikeassa en ole kerennyt käymään, joten piti keksiä Helmerille korvaaja.

Tori.fi:n kautta löysin tästä Rovaniemeltä käytetyn valkoisen neljän laatikon laatikoston 25€:lla. Se saa nyt toimittaa Helmerin virkaa niin kauan kun pääsen Ikeaan.

Laatikosto oli oikein sopivan kokoinen ja sen sai kätevästi nostettua alla olevan lipaston päälle. Muuten se olisi ollut liian paljon lattian rajassa ja olisi ollut hankalaa etsiä lakkoja, etenkin kun sänkykin on vielä tien tukkeena. Makuuhuoneemme kun ei ole kovin suuri. :D

Lakat asuvat nyt uudessa paikassa, piilossa pölyltä.

Ylimmässä kerroksessa asustelee China Glazet, Gina Tricot, Viva La Divat ja Yves Saint Laurentin lakat.

Toisessa kerroksessa asuu Flormarit, Opit, Color Clubit ja Barry M:t.

Kolmannessa kerroksessa asuu L.A. Girl, Mavalat, Orlyt, Essencet, muutama Kicksin ja Dependin ja Kikon lakka, sekä sekalainen porukka koristeluun tarkoitettuja juttuja.

Alimmassa kerroksessa asuu lisää koristeita, muutama pullo kynsilakanpoistoainetta. Myöskin leimailuun tarkoitetut välineet, lakat ja laatat löytyvät täältä.

Tämmöisellä mennään ainakin nyt. Miten te jotka lakkaatte enemmän kynsiä, säilytätte tarvikkeet ja lakat?

2 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Mullakaan ei oikein mitään järkevää säilytystä ja täytys karsia lakkoja reilulla kädellä =)
Tuo lipasto on kyl kiva

Jenni kirjoitti...

Mä tykkään myös. Paljon siistimpi näin, kun lakat ovat piilossa. :)