maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu

Kävin viikonloppuna Pellossa. Ajelin perjantaina sinne ja sunnuntaina ajelin takaisin. Mika oli lauantaina töissä, joten yksin sain käydä reissussa.

Lauantaina käytettiin aika melko tehokkaasti. 
Käytiin joulumessuilla, jotka olivat Ponnella. Ne olivat tänä vuonna melko pienet ja eikä juurikaan ollut mitään, mikä olisi sytyttänyt. Näkyi siellä joulupukki ja muutama tuttukin, mutta siinä se. Viidessä minuutissa sen olisi kiertänyt, mutta äiti löysi tutun jonka kanssa jäi juttelemaan, aikaa meni vartti kaikkinensa. :D

Poroja näkyi tällä reissulla, olivat vissiin joulupukilta hukassa. Olipahan jotain nähtävää. :D

Kierrettiin Pellon muutamat kaupat, Suomen puolelta ja Ruotsin puolelta.
Kirpulle ostin laatikon mikä sisältää keittiöjuttuja. Saa kokkailla ruokaa, kun tulee tänne kylästelemään.
Äiti osti Kirpulle posliinisen teeastiaston ja kirjainten mallisia piparkakkumuotteja. Mummila-leluja. :)

Löysin meille pienen joulukuusen, sitä olenkin jo hetken aikaa etsinyt. Äiti osti mulle joululahjaksi pienet koristeet tuohon kuuseen. Neljä erilaista koristetta oli paketissa. Hopeanauhan ostin minä, mutta muuten kaikki koristeet löytyi äidin koristekätköistä.
Tänään lisäsin kuuseen valot ja se on nyt valmis. Joulu saa tulla. :3

Äiti leipoi lauantaina mulle mukaan taatelikakun.
Joulun paras kakku, ainakin minusta. Monta vuotta jo tykännyt tästä kakusta, varmaan siksi se onkin niin hyvää kun sitä saa kerran vuodessa. 

Nami nam :3

Sunnuntaina lähdin jo ajoissa ajelemaan kohti Rovaniemeä. Valoisaa on niin vähän aikaa enää ja halusin valoisaan aikaan ajaa pois. Paremmin erottaa porotkin maastosta, kun on valoisaa. Niitä tulikin heti ensimmäisen 10km sisällä vastaan.

Siinä se viikonloppu pähkinänkuoressa. Mitäs teidän viikonloppuun? :)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi taatelikakku <3 Kohta mieki saan sitä!! PS. tuo kuusi näyttää ihanan reppanalta ko tähti vähän painaa latvassa :D

Jenni kirjoitti...

Se on just täydellinen! :D

Unknown kirjoitti...

Niin tuo on, kodikas ja lämpööne :D