maanantai 11. tammikuuta 2016

Uusi ulkonäkö - blogissa

Otin itseäni niskasta kiinni ja muokkasin blogin ulkonäön uuteen uskoon.
Uusi vuosi ja uudet kujeet, eikös se näin ole?

Vaihdoin entisen punaisen sävyisen maailman valkoiseen, mustaan ja harmaaseen. Kyllä, ehkä on monissa muissakin blogeissa värimaailma samanlainen, mutta halusin kokeilla kun ei ikinä aikaisemmin ole ollut.
Olen jo joitakin viikkoja, melkein kuukausia miettinyt blogin ulkonäön uudistamista, banneria myöten ja nyt sen sain tehtyä.
Näyttäisi vähän siltä, että tässä elämässä tulee muitakin muutoksia, blogi oli helpoin muutettava tähän hätään, kun tekee mieli jo tehdä asioille jotakin. Joten aloitin siitä.

Bannerin tekemisessä menikin suurin osa ajasta ja melko pian sain muutkin muutokset tehtyä. Banneri oli hankalin. Oli joku pienenpieni ajatus siitä mitä lähden tekemään, mutta lopullinen ajatus muotoutui vasta sitten, kun alkoi sommittelemaan banneria kuvanmuokkausohjelmalla.

Palailen oman elämän muutoksiin sitten, kunhan on kaikki varmaa. ;) Nyt vielä ainakin, jatketaan kuten ennenkin.

Ei kommentteja: