maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kelkka-viikonloppu!

Oltiin viikonloppuna mökillä.
Otettiin kelkkatehtaalta kelkka lainaan viikonlopuksi ja lauantaina aamusta ajettiin mökille. 
Mikan serkku vaimonsa ja pojan kanssa odottelikin jo meitä. Oltiin sovittu että lähetään porukalla heittämään kelkoilla lenkki lähimastoon ja paistamaan makkaraa laavulle, tai johonkin mihin saa tulet tehtyä.
Mökki on suurinpirtein puolessa välissä Rovaniemeä ja Ranuaa ja me laitettiin kelkat Rovaniemeä kohti. Reittiä pitkin ajettiin melkein Kivitaipaleeseen saakka (25km suuntaansa), kunnes keli alkoi muuttumaan niin sateiseksi, että käännyttiin takaisin reitille ja ajettiin laavulle. Keli onneksi parani heti, kun käännyttiin pois ja sadekin lakkasi lähes kokonaan.
Istuin Mikan kyydissä ja reitillä pääsin itsekin kokeilemaan kelkkailun saloja. Olihan se jännää. :)
Kääntäminen oli melko vaivalloista, sai käyttää tosissaan voimia jos meinasi saada kelkan sukset kääntymään jyrkemmässäkin mutkassa. Vähän eri kuin autolla ajo. :D
Laavu löydettiin ja saatiin tuletkin syttymään, vaikka oli melko vähäiset puuvarastot. Paistettiin makkarat ja levättiin hiukan. Käsilihakset olivat melko juntturassa jo tässä vaiheessa. Illalla ne vasta olikin!

Tultiin mökille takaisin melko haipakkaa vauhtia. Mika kaasutti muutamaan hyppyyn sen verran kovaa, että minätyttö kiljuin ääneen silkasta kauhusta ja innostuksesta. Sitten kumpikin hekotettiin, niin että ajamisesta ei meinannut tulla mitään. :D
Mökillä mä kokeilin kelkkaa vähän paremmin. Ajelin jäällä ja siinä läheisellä jängällä edes takaisin. Tutustuin kelkkaan ja siihen miten se käyttäytyy. Jäällä ja umpisella on ihan erilainen ajaa. Mutta en jäänyt kiinni mihinkään, vaikka sitä epäilinkin. Siinä se aika meni rällätessä.
Ruokaa nassuun ja ajan kuluttamista siihen asti, että saunaan päästiin. Muutama siiderikin tuli juotua, eikä illalla tarvinut unta kauaa odottaa. Sen verran oli jännä päivä, että väsykin tuli aikaisin. 

Sunnuntai otettiin rennosti. Aamulla nukuttiin pitkään ja oleskeltiin vaan. Päivemmällä vedettiin kamppeet niskaan ja pihalle. Kelkalla ajeluksi meni sekin homma. Mä rälläsin jäällä ja jängällä, loput kelkoilla tai mönkijällä. Lopuksi käytiin heittämässä pieni lenkki. Kierrettiin maita ja vesistöjä lähellä läpi.
Sen jälkeen alkoikin pikkuhiljaa pakkaaminen ja takaisin paluu kaupunkiin.

Ei kommentteja: