tiistai 5. huhtikuuta 2016

Lorkulla puhdas naama?

Mulla on lähes koko elämäni ajan ollut hyvä iho. Iho, joka ei ole tarvinnut hoitoa, muuta kuin vesipesun ja puhdistusgeelin pari kertaa viikossa. Näillä olen pärjännyt tähän asti aivan hyvin.
Aknea ei ole koskaan ollut. Menkkojen aikana, korkeintaan muutama näppy on ilmestynyt sinne tänne, mutta nekin ovat olleet yksittäisiä ja muutamassa päivässä poissa.

Nyt kuitenkin minunkin iholle on tullut vanhuus, hormonit, huono ruokavalio, tai joku muu kiusa.

Helmikuussa ilmestyivät ensimmäiset finnit, kipeät, isot ja punaiset. Sen jälkeen sille samalle alueelle on ilmestynyt aina uusia, sitä mukaan kun vanhat ovat poistuneet. Onneksi ovat lähellä hiusrajaa, etteivät keskellä nenää, otsaa tai leukaa. Saa piiloon hiusten alle tarvittaessa. Onneksi, sen verran itseä kiusaa tämä vaiva, etenkään kun ei koskaan ole aikaisemmin tarvinnut miettiä moista.

Meikillä toki saa piiloon, mutta minäkään en viitsi meikata etenkään silloin, jos on vaan kotipäivä tiedossa.

Kävin Kicksissä ihmettelemässä asiaa myyjälle. Myyjä suositteli aineita jotka ovat tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Olen aina nimittäin luullut ihoani sekaihoksi ja sen mukaan käyttänyt aineita, jos olen katsonut tarpeelliseksi.

Ostin myyjän suosittelemat tuotteet ja koitan nyt panostaa ihon hoitoon, jos vaikka siitä olisikin jotain hyötyä.

Mukaani lähtivät L'oréalin Sublime Soft puhdistusmaito ja kasvovesi. Hinta oli 5,05€ kpl.

Sekä myös L'oréalin Triple Active Fresh geelivoide. Geelivoide pitäisi olla kevyempi vaihtoehto kasvorasvalle. Imeytyminen ainakin on nopeampaa ja koostumus kevyempää. Hinta tällä oli n.9€.

Suurin osa varmaan tietääkin, miten nämä toimivat. Puhdistusmaitoa levitetään sormilla, pyörivin liikkein kasvoille ja pyyhitään vanulapuilla pois. Seuraavaksi kastetaan vanulappu kasvoveteen ja pyyhitään kasvot hellästi läpi.
Lopuksi geelivoiteen levitys kasvoille ja näin, kaunis tuli.
Nämä pitäisi toistaa aamuin illoin. Aamuisin kuulemma riittää puhdistukseen pelkkä kasvovesikin.

Tuotteet lupaavat puhtaan, silkinpehmeän ihon, sekä kosteutetunkin.

Nyt vaan pidetään peukkuja, jos näistä olisi jotain hyötyäkin, sekä myös sille, että jaksan joka päivä käyttää näitä.. :D 

Mitä ihonhoitorutiineja sinä käytät?

Ei kommentteja: