sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Honda Civic TypeR - miksi juuri se?

Unelmat on tehty toteutettaviksi. Näin väitetään. Kuvittelin kuitenkin, että tämän unelman suhteen se toteutus ei tule. Ainakaan näin nuorena. Jotenkin olen ajatellut, lohduttanut itseäni sillä, että sitten kun.. eläkeellä, toisessa elämässä tai muuta.

Se päivä saapui kuitenkin nopeammin mitä ajattelin. Sain toteuttaa unelmani, monta vuotta jo eläneen unelmani. Vuosia siihen meni. Kuukausia sopivan yksilön löytämiseen. Päiviä kun sain sen perille. Pieni hetki lopulliseen ihastumiseen. Se on mun juttu.

Nimittäin oma Honda. Eikä mikä tahansa Honda, vaan Honda Civic TypeR. Auto, joka vei jo vuosia sitten tämän naisen sydämen.


Vuosimalli on 2003. Kone on 2-litrainen bensa, heppoja konepellin alta löytyy 200. Manuaalivaihteet, 6 eteen, 1 taakse. Ilmastointi, sähköiset ikkunat, musiikkiakin saa mankkaan radiosta, tikulta tai aux-piuhalla, taitaa cd-osiokin toimia. Musta ulkoa ja musta sisältä, punaisilla yksityiskohdilla. Vanteet on kullansävyiset. Sopivan äkäinen auto minun ajoihin. Äänetkin ovat äkäiset. 

Tampereelta löytyi tämä yksilö. Mika toi sen viime yönä kotiin, samalla kun tuli työreissulta takaisin ylös. Testiajokin suoritettu hyväksytysti. Yöllä jo kävin kokeilemassa autoa, kun tiesin mihin aikaan Mika on kotona. Outoa oli ajaa Bemarin jälkeen, mutta tänään kun kävin kaupungilla, se kulki kuin oltaisi aina ajettu yhdessä.

Miksi Honda? Miksi ei vaikka Toyota, tai Mersu? Tai mikä tahansa muu automerkki?

No siksi, koska.. 
Isovanhemmillani on ollut lähdes koko elämäni ajan Honda Civic autona. Punainen. 
Muistan lapsena kun mummi tuli hakemaan meitä kesälomalla Lohjalle. Isolta parkkipaikalta piti etsiä oikea auto. Se punainen Civic, jonka takaoven alanurkassa oli numero 16. Taisi oikeasti olla 1.6, mutta itse muistan sen 
numerona 16. Sen kun löysi, löytyi oikea autokin. 

Edelleen isovanhemmiltani löytyy Civic, mutta vain turkoosinsinisenä. Kaikki sitä ennen olleet Civicit ovat olleet punaisia.

Luultavasti Honda-innostus on niiden peruja. Perintö tavallaan. 

Päässäni mietin, millainen Civic miellyttää minua ja joskus törmäsin jossain TypeR-autoon. Se oli rakkautta. "Tuon mä haluan itselleni joskus." Mulla ei luultavasti ollut vielä edes ajokorttia silloin, enkä tiennyt että ajanko koskaan sitä. Se auto pysyi kuitenkin mielessä siitä asti ja voimistui vaan kun ajokortin ajoin.

Nyt se unelma on totta. Sopiva yksilö on löytynyt. Hitto miten hyvältä tuntuukin. 


Joku viisas on sanonut hyvin: "Auto on sinulle se oikea, jos matkalla kotiovelle käännyt vielä kerran katsomaan autoa, ennen sisälle menoa."

Tuo on minulle se oikea.

Ei kommentteja: