sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuun viimeinen

Viikonloppu on mennyt sairastellessa. Perjantaina alkoi kurkkukipu ja nuhaisuus. Illalla nosti kuumeen ja sitä onkin ollut koko viikonloppu. Nukkuminen on ollut melko haasteellista, nenä ja kurkku tukossa, henki ei meinaa kulkea. Siihen vielä hikoilu, kun kuume laskee ja kuumeen noustessa takaisin, järjetön paleleminen.

Yskiminen on ollut sitä luokkaa, että olen satuttanut selkäni. Hankala istua, saatikka tehdä jotain muuta. Au-uu..

Tänään ei onneksi ole ollut kuin aamulla ja päivällä kuumetta. Vielä en ole iltalämpöä mitannut, mutta olo on jo parempi. Mutta pitää vielä ainakin huominen, jos ei tiistaikin ottaa rauhassa. Jälkitaudit ei ole mukavia :P

Torstaina kuitenkin lakkailin kynnet. Ne onkin saaneet olla koko viikonlopun rauhassa ja tänään vasta ne kuvasin auringossa, kun vein Mikan terminaalille. Mikallakin loppui kesäloma ja arki alkoi hänenkin osalta. Ensi viikon se onkin taas reissussa, lauantai-aamuna on taas kotona.

No ne kynnet. Geelit on pysyneet tän muutaman viikon yllättävän hyvänä. Vähän näkyy kasvurajaa, mutta muuten on ihan ok. :)


Essie Beach Blum Blu.
Kynsitarroja.
Seche Vite.

Simppeliä, mutta silti aika kivat :)

perjantai 29. elokuuta 2014

#kutsumua


Varmasti moni tietää sen tunteen, kun sinua kiusataan jotenkin?
Minäkin olen yksi heistä.

Ala-asteella viisi vuotta kestin sitä helvettiä. Sen jälkeen, kuudennelle mentäessä se rauhottui, mutta sitä jatkui selän takana edelleen. Koko ajan se oli hylkäämistä, eristämistä, viimeisenä joukkoon mukaan ottamista. Haukkumistakin oli. Kuten tuossa lapussakin on, muutamia sanoja, joiksi minua on haukuttu.

Muutamat noista on tulleet elämän varrella, vasta yläasteen aikana tai jälkeen, mutta sitäkään ei pidä hyväksyä.

Kiusaamista on joka paikassa, joka puolella. Kouluissa, työpaikoilla, parisuhteissa.. kaikkialla.
Se, että sanotaan jotain loukkaavaa ja kuitataan se "hei, se oli läppä". Joku saattaa loukkaantua tuostakin. Se saattaa jättää ikuiset arvet, jotka eivät välttämättä parane ikinä.

Itselle on jäänyt jotain sanoja mieleen ja vahvasti. Osasta sanoista aika on jo kullannut muistot. Osan olen vaan käsitellyt olkaa kohauttamalla.
Mutta osasta sanoja kärsin vieläkin.

Mutta ilman noita sanoja, minusta ei olisi tullut minua.

Ota paperi, kirjoita ylimmäksi ne sanat, joilla sua on haukuttu. Viivaa ne yli. Seuraavalle riville kirjoita ne sanat, joilla haluat itseäsi kutsuttavan. Ota kuva itsestäsi ja paperista, jaa se meille muille.

Minä uskalsin, uskallatko sinä?

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ajatusten lentoa koulusta

Koulussa on ensimmäinen jakso aika aluillaan ja nyt jo tuntuu että mä en pärjää.

Käyn tosiaan päivisin kolmella kurssilla ja iltaisin on vielä kaksi kurssia. Kaikenkaikkiaan viisi kurssia.

Maantiede, biologia, matematiikka, ovat aineita joissa pää ei tunnu pärjäävän mukana. Onneksi bilsaa ja mantsaa ei ole kuin muutama pakollinen kurssi ja mä käyn niitä nyt. Joten, kunhan niistä selviää, ne on suoritettu.

Matikka onkin oma lajinsa. Olen aina ollut huono siinä, luokan huonoimpia. Aikuispuolella kun matikkaa opiskelee, tahti on kovempi, koska on vähemmän tunteja kuin päiväpuolella.
Joten, vähän hitaampi oppija, saattaa tuntea että ei pärjää mukana. Noh, onneksi Mika ymmärtää noita matikan asioita vähän paremmin kuin mä, joten jos en tunnilla tajua, tajuan toivottavasti kotona. Ja toivottavasti Mika tajuaa, että voi mullekkin kertoa, niin että ymmärrän. Vaikeaa. :D

Illalla on myös äidinkieltä. Se on mulle onneksi mieluisa aine ja sitä kautta melko helppoakin, joten siinä en usko että tulee ongelmia, ainakaan kovin isoja.

Päiväpuolella on psykologiaa, sekin on mieluisa aine ja toistaiseksi olen pysynut perässä mukana ja tajuan asiat.

Mutta bilsa, mantsa ja matikka. Ne kun saisi läpi, vielä niin että niistä muistaisikin jotain muuta kuin sen tuskan yläasteelta, kun ne ei jääneet päähän.

Moni noista asioista on tuttuja yläasteelta, tai ainakin pitäisi. Ei siinä, mä olen päässyt yläasteelta vuonna 2004. Ei ole kovin tuoreessa muistissa matematiikan lineaariset muutokset ja kulmakertoimet. No sitten pitää opetella uudestaan. Mutta ei tämä oppiminen ole yhtään sen helpompaa, näin vähän vanhempana.

Tällä hetkellä tuntuu että tuo koulu ja sen viisi kurssia tässä jaksossa, vie suurimman osan mun ajasta. Totta kai sen ymmärrän, että lukio on haastava, liittyy paljon läksyjä ja kotona opiskelua. Mutta jos mä stressaan sitäkin, että pääsenkö ajoissa illalla nukkumaan, että jaksan herätä aamulla kouluun, niin onhan se vähän.. stressaavaa. Ja sitten sitä stressaa sitä että stressaa. Loputon kierre.

No koitan ajatella positiivisesti, (joo-o, siis minä!) että kunhan tämän jakson saa talsittua läpi, ensi jaksolle voi valita vähän helpompia aineita, tai ainakin vähemmän. Mulla kun ei ole mikään pakottava kiire valmistua, saan opiskella omaan tahtiin.

Helpottaa avautua johonkin. :)

perjantai 22. elokuuta 2014

Kynsiä viikon ajalta

Viime perjantaina iski puuha-puuska ja siinä puuskassa laitoin geelit pitkästä aikaa kynsille.
Viimeksi on geelit olleet muistaakseni viime syksynä, eli aikalailla vuosi aikaa.. :D

On tämä mukavaa vaihtelua, mutta saa nähdä kauan jaksan pitää nuo siistinä.

1.

Essence; A Hint Of Love,
kirkkaita strasseja,
Seche Vite.

2.

China Glaze; Gaga For Green,
Gina Tricot; Sparkling Silver,
Seche Vite.

3.

China Glaze; Foxy,
Seche Vite

Siinäpä ne lyhyesti. Runosuoni oikein syki tänä iltana, mööi. :D

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Essencet esittelyssä!

Paukautan nyt eetteriin uusimmat lakkahankinnat.
Kyseessähän on Tuurista löytämäni Essencen lakat, ihanissa väreissä.
Olisin voinut kotiuttaa lähes kaikki lakat siitä hyllystä, mutta tyydyin siihen seitsemään ;)



Vasemmalta oikealle:
Only Purple Matters, Glorious Aquarius, Happy End ja A Hint Of Love.



Vasemmalta oikealle:
Hiekkalakka Me & My Lover, Pink & Proud ja Galactic Glam.

Mitäs pidätte Essencestä yleensä, jos siis on kokemusta? Mä ilahduin leveistä siveltimistä lakoissa, se oli mulle täysin yllätys. Jos olisin tiennyt aikaisemmin leveistä siveltimistä, olisin jo varmaan hankkinutkin näitä lakkoja. Hintakaan ei ollut näillä paha. Colour & Go-lakat olivat 1,99€ kpl ja Special Effect Topper-lakat 2,19€. Että ei se lompakko pahasti laihtunut näillä ostoksilla ;)
Huulipunaa en muistanut valitettavasti kuvata.

tiistai 12. elokuuta 2014

Miss Power Truck 2014-kisa

Viikonloppu oli hyvin hektinen ja raskas, mutta hyvällä tavalla pelkästään.
Käytiin Mikan kanssa Alahärmässä Power Truck Show:ssa. Sehän on "rekka-festarit", "rekka-messut", miten kukanenkin haluaa asian ilmaista.

Siellä meni kaksi päivää, seisten, kävellen, korkeilla koroilla kopisten. Otin nimittäin osaa Miss Power Truck-kisaan talvella ja minuthan valittiin Rovaniemen ja koko Lapin läänin edustajaksi sinne. Vau, minut!

Perjantaina alkoi koko homma harjoituksilla ja sillä että otettiin yleisö-äänestyskuvat. Harjoitukset sisälsivät kävelyharjoituksia ja poseerausharjoituksia. Se oli yllättävän hankalaa oppia uusia askeleita, joita ei ikinä ole elämässä tarvinnut. Enhän mä ikinä ole missään kauneuskisoissa ollut, joissa useimmiten tarvitaan moisia kävelytyylejä. :D

Lauantai oli varsinainen kisapäivä.
Lauantaina valittiin Miss Power Truck 2014-voittaja. 1. ja 2. perintöprinsessa. Miss Truck Bikini. Kuvauksellisin tyttö, sekä yleisöäänestyksen voittaja. 
Mikään noista ei mulle napsahtanut, mutta olempa taas yhtä kokemusta rikkaampi. ;)



Meillä piti olla vaatteet omasta takaa mukana. Aiheena country + stetson ja saappaat, bikinikierrokselle bikinit ja kruunajaisiin juhla-asu.
17 tyttöä kaikenkaikkiaan osallistui kisaan ja itse kisasin numerolla 2.

Country-asussa käytiin lavalla kahdesti, kerran bikineissä ja viimeinen kierros juhla-asussa.
Lava-käyntien välissä, piti paranella meikkiä, ottaa valokuvia rekkojen kanssa ja koittaa syödäkkin välillä.

Kengät teki tehtävänsä jaloille ja oli muuten kipeät päivän päätteeksi. Pitäisi vissiin käyttää enempi korkkareita? :D
Ballerinat olivat hyyyvin kätevät iltapäivällä kun kisat oli kisattu ja sai lähteä kotia kohti.

Reissusta jäi hyvä mieli, kisanalle ja ruusu.

Oltiin muutama yö siskon luona Seinäjoella. Kiitos vielä kerran, oli mukavaa! <3
Sunnuntaina lähdettiin ajamaan kohti Rovaniemeä. Käytiin Tuurissa samalla reissulla ja sieltä tarttui mukaan 7kpl Essencen lakkoja, sekä Lumenen huulipuna. Ne mä läjäytän seuraavaan postaukseen. 

Oli muuten sunnuntaina pikkuisen väsy olo. Kaikki jännitys, stressi ja odottaminen loppui, kroppa reagoi väsymyksellä siihen kaikkeen. Nyt ei enää ole muuta strettavaa kuin se, läpäisenkö tämän jakson kurssit koulussa. Psykologia ainakin on mielenkiintoista!

Kuvia mulla ei vielä ole kisoista tänne laittaa, joitakin kuvia on Mikalla kamerassa, mutta mä koitan kytätä, jos saan käsiini sen äänestyskuvan, jonka myös pitäisi Facebookiin tulla.

Aika sekava postaus, mutta sekavaa on ollut elämäkin. :D

Miten teidän viikonloppu meni?

torstai 7. elokuuta 2014

Kuulumisia !

Koitan kirjoitella tätä liikkuvasta autosta, on ihan mielenkiintoista hommaa. Olen matkalla Ouluun, käydään viemässä Mikan pikkuveli ja hänen kaveri sinne. Otin tabletin mukaan, kuluu aika nopeampaa, vaikka matka ei olekkaan kauhean pitkä. Reilu 250km yhteen suuntaan. 

Kävin alkuviikosta fillarilla lenkin, 6,5km tuli reitille pituutta. Oli muuten nätti aurinko, aika myöhään illasta kävin lenkin heittämässä, pikkuisen viileämpi polkea. 


Aika kiva keli :)

Tänään alkoi arkinen aherrus. Nimittäin palaan kuukausien tauon jälkeen koulun penkille. Saan käydä nettikursseja päivälukion puolella, koska itseopiskelu on mulle hankalaa. En opi pelkästään kirjaa lukemalla asioita, vaan haluan että joku selittää ne asiat mulle, että ne (ehkä) jää mieleen.

Eka jakso näyttää siis tältä:

Päivälukion puolella suoritan bilsan, mantsan ja psykologian kurssit, iltalukion puolella äidinkielen ja matikan kurssit. Tulee hoppunen jakso ja varmaan melkoinen ressi. Etenkin matikka tuottaa varmasti hankaluuksia. Saa nähdä miten akan käy. 

Tämä alku on tosiaan alkuviikosta jo kirjoitettu, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tätä loppuun :D

Tänään tosiaan kävin koululla istumassa yhden mantsan tunnin. Porukka on mua 10 vuotta nuorempia, siitä on tosiaan jo noin kauan kun itseltä loppui peruskoulu :D

Postaanpa muutaman ostoksen pitkästä aikaa. Seppälästä bongasin korvakorut, 1€ kappalehintaan.

Ja ne kengät... :3
Kävin viime viikolla kokeilemassa eräitä kenkiä Koo-kengässä. Istuu jalkaan sopivasti, helppo kävellä vaikka on korkoa jonkin verran. Viime viikolla hinta oli vielä 50€, mutta tällä viikolla hinta oli tippunut 30 euroon. Pakkohan ne oli ostaa pois kuleksimasta!



Uudet rakkauskengät :3

Loppuviikko meneekin reissun päällä, että varmaan palailen ensi viikolla taas blogin pariin. :)

lauantai 2. elokuuta 2014

Ranskalainen manikyyri koristeilla

Nonniin!
Jos välillä vähän pinnallisempia juttuja.

Lakkailin kynnet tässä illan ratoksi. Mikakaan ole kotona, tulee huomenna töistä takaisin, joten tässäpä ei ole muuta kuin aikaa. Eikä tarvi Mikaa myrkyttää kynsilakan hajulla ;)

Lähdin liikkeelle ihan peruslakkauksesta. Tai siis ranskalaisesta manikyyristä.
Pitkästä aikaa laitoin kunnon koristelutkin päälle, en jättänyt perusranskikseksi.
Vähän piti kyllä miettiä, mitä keksin, mutta keksinpäs sitten jotakin.



Viikolla kaivelin koristekätköjä ja muistin että mä omistan timanttejakin! Pitäisi vissiin koittaa useammin tehdä koristeluja kynsille, eikä aina tyytyä yksivärisiin lakkauksiin?

Gina Tricot Base Coat.
YSL Rose Romantique.
Gina Tricot White.
Musta koristelulakka, hopeiset strassit.
Seche Vite.

Mitä pidätte? Tuli aika kivat, vaikka itse taas sanonkin. :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Mikä tää olo on?

Mä oon tässä viikon verran tuntenut semmoista outoa oloa.
Hyvää oloa.

Viikon verran oon miettinyt, että onko mulla napsahtanut viimeinen ruuvikin irti ja jos puhun ääneen tästä, se loppuukin?

Havahduin tähän tunteeseen ekan kerran jo sunnuntaina. Ajelin fillarilla rannalta takaisin kaupunkiin ja yht´äkkiä havahduin että nyt on nakit ja muusit samalla lautasella. :D

Onko tämän hyvän olon ja mielen takana, liikunta? Se, että katsoo vähän mitä suuhunsa laittaa?
Lähtee kotoa pois, liikkuu, vaikka kävelee tai kiertää kauppaa läpi, mutta kunhan poistuu kotoa.

Noh, oli miten oli, toivottavasti tämä olo jatkuu ja näkyy uloskin päin.

 Nyt tälle kuntoilun aloittamiselle ja jatkamiselle on löytynyt hyvä syykin. Se mikä se syy on, mä paljastelen siitä vasta asioita myöhemmin, ehkä reilun viikon päästä. ;)
Sen verran paljastan, että mä laitan itseni haasteeseen ja katon miten akan käy.


Tässä postauksessa ollut oikein mitään järkeä, mutta tulipa kirjoitettua. :D