maanantai 26. tammikuuta 2015

Hätänen postaus

Noni, paluu tännekin. Silmän olen saanut kuntoon. Jouduin hakemaan kolmannen antibioottikuurin siihen ja onneksi se lopulta auttoi. Seuraava osoite olisi ollut silmälääkäri.

Rovaniemi on hiljentynyt taas hetkeksi, rallihumu on ohi. Tunturiralli täytti tänä vuonna 50v ja Sampokeskus (kauppakeskus) 25v. Siinä oli juhlaa kerrakseen.
Itse näin ralleja sen verran, että viimeinen auto lähti Sampoaukiolta kohti kisaa. Ja sen verran näin ralleja, mitä niitä tässä kaupungilla näkyi.



Perjantaina olin vapaalla. Makoilin kotosalla suurimmaksi osaksi päivää ja kävin tappaa aikaa keskustassa. Josta bongasin sen viimeisen auton. :D

Lauantaina olin Mikan mukana töissä. Ajoi päivätuurissa turvetta, Ranualta Rovaniemelle ja Posiolta Rovaniemelle. Pääsin sitäkin hommaa näkemään läheltä käsin. Ja kivahan se oli olla mukana roikkumassa, tarvinnut yksin kotona möllöttää.



Tuli hätänen postaus, pitää kirjoitella taas kun on aikaa ja motivaatiota tarpeeksi.

torstai 15. tammikuuta 2015

Muistot musiikin

Muistot musiikin.
Eilen innostuin selaamaan vanhoja, jo osaksi unohtuneita kappaleita Spotifyn ihmeellisestä maailmasta.
Paljon muistoja sieltä tulvi ja löysin monet kappaleet uudestaan.
Ajattelin listata ne tännekin.

Fintelligens - Ihmissuhteet.
Tätä soitin jo yläasteella ollessani. Eli vuosina 2002-2004.

Sonata Arctica - Tallulah.
Yhteen väliin kuuntelin kamalasti Sonataa. Tämä oli soitetuimpien listalla melko korkealla. 2005-2006.

Edguy - Superheroes.
Vuoden 2005-2006 aikana tuli tätäkin kuunneltua enempi ja vähempi.

Nelly Furtado - Say It Right.
Tämä biisi oli soittolistalla hyvin paljon samana keväänä kun valmistuin maalariksi. Eli vuonna 2007. Oli muistaakseni puhelimessa tekstarien soittoäänenä jopa :D

Cheek - Lyijykynä.
Vuonna 2007 tämäkin biisi oli kovasti soitossa. Muistaakseni myös vuotta myöhemmin vielä, kesätöissä olin ja maalailin  Levin Utsuvaarassa rakennettavaa taloa ja Kittilän kylällä autokatosta.

Stella - Islanti.
2010 pääsin tutustumaan paremmin Stellan tuotantoon ja tämä kappale jäi parhaiten mieleen ja soittolistalle.

Professor Green - Read All About It.
2011-2012 tuli kuunneltua eniten tätä. 

T.I. feat. Christina Aguilera - Castle Walls.
Mika tutustutti mut tähän vuonna 2013, siitä lähtien se on ollut soittolistalla ja soittoäänenä kun Mika soittaa.

Siinäpä niitä.
Onko teillä mitään musiikkimuistoja, biisejä jotka aina löydätte uudelleen? Onko joukossa samoja kuin mulla?

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

140115

Voihan pirulaisen pylly ja monta muuta kirosanaa!
Tää mun silmätulehdus ei ota lähteäkseen.. Hain maanantaina uuden antibioottikuurin ja ei juurikaan muutosta. Ei suuntaan tai toiseen.
Nyt sitten olen loppuviikon sairaslomalla ja koitan leputtaa tota silmää.
Hah, helpommin sanottu kuin tehty. :D Ratkaisuksi kävin hakemassa apteekista silmälapun. Saa piiloon, lepoon. Ihan hyvin tässä kotosalla pärjää yhden silmän varassakin. :D
Rommipullo kouraan ja pelottelemaan maakrapuja ;D

Kerkesin mä tänään töissäkin olemaan. Lähes koko päivän. Viimeisen tunnin skippasin kun terkkari passitti kotiin.
Maalasin tänään jonkilaisen metallikehikon. En tiedä siitä sen kummemmin, mutta vaalean vihreänharmaa siitä tuli. Maanantaina, jos silmä antaa periksi mennä töihin, maalaan sen toisen kerroksen päälle ja sittenhän se saakin lähteä seuraavaan paikkaan.


Mitä teidän päivään?

tiistai 13. tammikuuta 2015

Yhteistyö: Inkki Pinkki

Hei ja hoi! Mukavia uutisia tänne bloginkin puolelle.
Sain yhteistyökumppanin blogilleni, Inkki Pinkin. Olinkin edellisen blogin aikoina Inkki Pinkin kanssa tekemisissä, mutta Inkki Pinkin pyörittäjä laittoi koko homman jäihin ja sainkin sunnuntaina sähköpostia että Inkki Pinkki jatkuu taas! :)

Inkki Pinkkihän on hyvinkääläinen, yhden naisen pyörittämä verkkokauppa. Tuire-Sini laittoikin sähköpostilla tänään teille mukavan tervetuloa-tarjouksen.

Voimassa siis 31.1.2015 saakka.
Koodilla: Tervetuloa, ilmaiset postikulut.

Inkki Pinkki-verkkokauppa ja Facebook-sivut!
Banneri ilmestyi tuonne laitaan :) -->

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

H&M:n luomivärin pohjustusaine

Blogeissa olen jonkin verran nähnyt juttua luomivärinpohjustajista. (onko tuo edes yhdyssana?)
Kiertelin paikallisella henkkamaukalla jokunen aika sitten, olisiko ollut marraskuussa ja tein alehyllystä positiivisen löydön. 
Olin lukenut tämmöisestä pohjustajasta paljonkin juttuja, mutta ikinä en ole raaskinut ostaa, kun tulee käytettyä luomivärejä niin vähän. Hinta ei muistaakseni ollut kuin 3€, (n.6-7€) joten tämän raaskin ostaa kokeiluun, että miten toimii moinen aine minun silmämeikissä.

Muutaman kokeilukerran voin sanoa, että olen tyytyväinen ostokseeni. Aine on väritöntä ja hyvin riittoisaa, vaikka tuubi onkin pieni (10ml). Pieni piste sormelle ja se riittää hyvin luomelle.
Luomiväri levittyy tasaisemmin ja väritkin minusta erottuu paremmin pohjustalla kuin ilman. Luomivärit pysyykin koko päivän luomella, eikä karkaa mihinkään juonteisiin.

Tämä pieni tuubi innostaa käyttämään enemmän luomivärejä meikeissä, kunhan silmän saa taas kuntoon.
On se jo onneksi parempi, että eiköhän ensi viikon aikana sekin ole parantunut. :)

Onko kokemusta tämmöisistä pohjustusaineista? Mulla on maalinpohjustusaineista kokemusta, mutta ei liiemmin meikeissä ;D

Tyttömäinen puoleni

Tunnustan. Löytyy minusta jotain tyttömäisiä piirteitä.

Nimittäin rakastan tyttömäisiä värejä ja suihkugeelejä. Mitä tyttömäisempi tuoksu, sitä varmemmin se löytyy mun kylpyhuoneesta.

Tajusin sen kun kävin suihkussa ja pesin itseni H&M:n suihkugeelillä, jonka ostin muistaakseni marraskuussa joskus.

Tuoksu on tyttömäinen, kukkaistuoksu. Kaupassa tuoksuttelin sitä ja mietin että onkohan se mun juttu. Ostin kuitenkin sen ja kaveriksi vielä saman tuoksuisen body mistin. Nyt kun sitä on käyttänyt jonkun verran, ihastus syvenee koko ajan.

H&M Shower Gel Exclusive with White Flower & Amber. 2,99€/300ml.
Saman merkin Body Mist. 3,99€/150ml.

Aivan ihania.
Oletteko te hurahtaneet kukkaistuoksuihin, mihin? :)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kulunut viikko paketissa!

Sehän olisi taas yksi viikko lisää eletty tätäkin vuotta.
Maanantaina mulla oli vielä vapaata, joten sen päivän käytin tehokkaasti Riikan kanssa kiertelemällä alennusmyyntejä. Muutama vaatekappale sieltä tarttui mukaan, lähinnä vaan paitoja.

Tiistaina olikin kaikilla vapaata Loppiaisen takia. Se meni pääasiassa kotosalla, pakkasmittari paukkui melkein kolmessakympissä, ihan jäätävän kylmä keli. :D

Keskiviikkona menin aamusta normaalisti töihin. Soitin samalla tk:hon lääkärille aikaa, silmätulehdus iski salakavalasti ja siihen piti hakea lääkettä. Joudun pikapolille jonottamaan, eli töissä en ollut kuin tunnin verran.
Pikapoli ei aivan nimensä veroinen ole, mulla meni kolme tuntia odotellessa. :D
Tilanne kun istahdin odottamaan.. 

Torstaina mulla oli vapaa päivä taas ja se meni asioita hoidellessa. Mika tuli aamulla töistä ja käytiin kävellen liikenteessä. Kirjasto, matkahuolto ja keskustan muutamat liikkeet. Teki hyvää happihyppely.

Löysin Seppälästä laukun, vaalean ruskean. Iso ja tilava, sopii arkeen ja juhlaan. Muutaman päivän sitä mietin, hintaa ei jäänyt alennuksen jälkeen kuin 20€. Hain sen lopulta torstaina ja alennetut tuotteet olivat saaneet lisäalennuksen. Laukulle ei lopulta jäänyt hintaa kuin 12€ ja oli yksi enää jäljellä. Mä niin osaan nää hommat ;D

Tänään olin normaalisti töissä. Silmätulehdus alkaa toivottavasti jo olemaan voiton puolella. Edelleen on punainen ja vuotaa, mutta luulen että viikonlopun aikana ne lääkkeet alkaa kunnolla toimimaan. Jos ei, joudun maanantaina uudestaan "pikapolille". Toivotaan siis parasta!

Tänään maalasin töissä oven ja muutaman kuntosalille menevän painotelineen. Sitten hioin keinutuolin paikatut alueet puhtaaksi, mutta sitä pitikin vielä paikata, joten laitoin puukitin kuivumaan, sen saa maanantaina hiota ja maalata pois.

Muuten päivä menikin normaalisti, kaupassa käynnit ja Emmerdalen kattomiset.

Miten teidän viikko? :)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ale-ostoksia - kosmetiikka

Jatketaan pinnallisella kirjoittelulla.
Olen kiertänyt alennusmyyntejä Hyvinkäällä ja tänään täällä Rovaniemellä ja jotain on tarttunut mukaankin.

Nämä löytyi Hyvinkäältä Sokos Emotionilta.
Luomiväriaplikaattoreita 12kpl, hintaa taisi olla noin 6€. Sekä We Care Iconin huulipunasivellin, noin 7€.

Lumenen luomivärejä.
Hopeinen nappi on Talven hämärää, maksoi 4,50€. Normaalihinta 14,90€. Hyvinkään Kicksistä.
Sininen nappi, sen sain mun mummilta. Oli saanut sen jostain kaupanpäällisenä ja lahjoitti sen mulle. Sävyn nimi on Saaristomeri.

Kicksin oma huulipuna, sävyssä Gatsby Glamour, 3,60€. (11,90€) Ihana tumman punainen, klassikko melkein. Rovaniemen Kicksistä.
Hyvinkään Kicksistä tarttui mukaan Lumenen hoitava huulilakka, sävyssä Lingonberry. 3,30€, (10,90€).

Edullisia ja kivoja löytöjä. Tykkään! :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kuulumisia ja joululahjoja

Eletään jo vuotta 2015.
Eilen aamulla tulin takaisin Rovaniemelle, olin 2 viikkoa Hyvinkäällä.

Joulu meni rauhallisesti, itse olin kipeänä joulun ajan. Kuumeen nosti useampana iltana. Neiti K oli lahjakingi tänä vuonna, totta kai, sai melko monta pakettia tänä jouluna. :D
Itsekin sain muutaman paketin tänä jouluna, niistä lisää postauksen lopussa.

Uusi vuosi meni rauhassa, kotosalla ollessa. Koitettiin käydä Launosissa kattoo ilotulituksia, oltiin vaan liian myöhään liikenteessä ja ruuhkien takia nähtiin loppuosa siitä. Neiti K onneksi sai muutaman raketin nähdä, kun luvattiin että mennään niitä kattomaan.

Joululoma meni nopeasti, Neiti K:n kanssa tuli puuhattua vaikka ja mitä. Pipareiden ja pannarien tekoa, kyläilyä sukulaisten luona, sairastelua, herkuttelua donitseilla ja joka ilta iltasatuja.
Keskiviikkona alkaa taas arkinen aherrus ja työt kutsuu. Saa nähdä mitä alan tekemään.

Tosiaan, joululahjoja oli mullekin muutama tupsahtanut. Varmasti joka blogissa on joululahja-postaus, joten älkääpä kyllästykö vielä :D

Huolisyöppö-kaverukset. Pienemmän sain Nikolta ja isomman Mikalta. Olivat sattumalta paketoineet samat pakettiin. Ei haittaa yhtään. Multa löytyy varmasti rakkautta ja murheita molemmille. :3

Kirjoja. Tämän joulun toivotuimpia lahjoja. Junassa olivat erittäin käteviä.
Anna-Leena Härkönen tuli Nikolta ja John Green Mikalta. Kumpikin luettu ekan viikon aikana. Oli koukuttavia kirjoja. :)

Hajuvesi Mikalta. 100ml, ei lopu aivan heti. :D
Huijasi mokoma, että kaksi pakettia saan tänä jouluna. Siellä olikin kaksi lisää odottamassa kun kotiuduin Rovaniemelle. :3 <3

Doven suihkusaippua ja vartalovoide, Mikalta. Mantelin tuoksuinen, tekee ihosta mukavan pehmeän. Nam.

Ex-anoppi, Mummu, oli muistanut myös minua. Pentikin lasinalusia neljä kappaletta, toffeeta ja karkkitanko, sekä enkelikoriste.

Ihana Riikka. Toi tänään myöhäisen joululahjan. Kannettava laturi puhelimelle ja tabletille.
Kiroilin Riikalle että junassa ei ollut pistokepaikkoja vapaana ja tänään toi tuon. Varmasti tulee käyttöön, kiitos rakas. :D <3

Eekku oli ihana ja muisti mua pienellä joululahjalla ja saatekirjeellä.
Paris Hiltonin Can Can-niminen hajuvesinäyte ja Laura Paige luomiväri sävyssä Castaway Blue.
Oli mukava yllätys, kiitos Eekku. <3

Mitäs te saitte joululahjaksi ja miten on vuosi alkanut? Oletteko käyneet alennusmyynneissä? :)