torstai 26. maaliskuuta 2015

Töitä oon tehnyt!

Ajattelinpa laittaa vähän viime aikojen kuulumisia töistä. Olen saanut paljon maalailla ja tuunailla huonekaluista uuden näköisiä, on ollut tuolia, potkukelkkaa ja vaikka mitä muuta. 
Pulpetit lähtivät jo kotiin viime viikolla, asiakas oli hyvin tyytyväinen :)

Tällä viikolla olenkin saanut puuhastella tuolien, potkukelkan ja pesäpallomailan kanssa.




Tuoleja oli kuusi kappaletta. Alkuperäinen väri oli valkoinen ja saman sävyiseksi asiakas ne halusi. Kevyt hionta, mahdollinen pakkelointi ja uusi hionta ja maalikerros vaan päälle. Maali oli sen verran paksua ja helposti levittyvää, että yksi kerros riitti tekemään pinnasta tasaisen ja peittävän. Maalina käytin Empire Kalustemaalia.


Seuraavana vuorossa oli potkukelkan uudelleenmaalaus. Joku sen jo hioikin ja mulle jäi se maalaus-osuus. Alkuperäinen väri taisi olla myös vihreä, ja uusi väri on tuollainen vaalean vihreä, ehkä vähän minttuun vivahtava. Maali oli mullekin tuntematon, joten se ei jäänyt mieleen. Musta osuus on maalattu Miranolilla, se tuo kivan ulkonäön tuohon ja peittää alla olevan kuluneen maalin. Huomenna tuo pitäisi lähteä kotiin ja tilalle pitäisi tulla toinen tuollainen kelkka tuunattavaksi.


Työkaveri oli tilannut itselleen pesäpallomailan ja antoi mulle vapaat kädet tuunata se. No, hetken piti miettiä että mitä sille teen ja lopulta keksinkin.
Varren maalasin mustalla maalilla, alaosan punaisella. Alaosaan lisäsin vielä mustalla maalilla pilkkuja, kuten leppäkertuilla on, sekä päähän silmät ja suun. Näin syntyi leppäkerttumaila. :D Kaikki maalit on tässäkin Miranolia.

Tänään aloitin uuden projektin, siihen liittyy vannesaha, vanerilevy ja koiran kuva. Saa nähdä mitä saan aikaiseksi ;)

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Lakkasinpa kynnet! Ja koristelinkin ne!

Sain eilen aikaiseksi lakata kynnet. Poistin lakat jo sunnuntaina ja eilisen olin nakukynsillä. Tekee välillä hyvää olla ilman lakkaa.
Eilen lakkasin kynnet ja samalla selasin Saara Sarvaksen blogia, löysin sieltä kivan lakkausidean ja piti se tänään sitten toteuttaa. TÄMÄ!

Kaivelin kätköistä kynsifoliota ja liimapurkin. Hyvin toimivat edelleen, vaikka ovat jo joitain vuosia vanhoja. Olen varmaan asunut ekaa vuotta Hyvinkäällä, kun olen nuo tilannut jostain ja samana vuonna innostuin kynsien lakkaamisestakin kunnolla, aivan uudella tavalla.

Pohjalle olin eilen lakannut Mavalan Daring Pink-lakkaa. Tänään länttäsin päälle Caribbean Tides-nimistä kynsifoliota ja ihan hyvät tuli. Kärjet kynsistä ovat jo kuluneet tämän päivän työpäivän ansiosta, mutta älkää niistä välittäkö :D


Gina Tricot Base Coat.
Mavala - Daring Pink.
Kynsifolio - Caribbean Tides.
Seche Vite.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Voimabiisit

Elämäni voimabiisit.

Haloo Helsinki! - Kuussa tuulee

Popeda - Elän itselleni

https://www.youtube.com/watch?v=-TgSzYHu-kU
Juha Tapio - Meillä on aikaa

Mitkä ovat teidän voimabiisit? Onko teillä semmoisia?

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Päivitänpä kuulumisia

Hellurei ja niin edelleen.
Vielä olisi muutama viikko pääsiäislomaan. Sitten onkin vähän pidempi vapaa töistä, onneksi.

Nyt olenkin saanut puuhastella vanhojen pulpettien parissa. Asiakas oli tuonut meille kaksi vanhaa, luultavasti ala-asteen pulpettia ja kaksi tuolia. Niistä piti hioa lakkapinta rikki ja maalata ne valkoisiksi. Kalustemaalina toimi pohjalle Otex ja pintaan Miranol kiiltävä maali.
Ihan hienot niistä tuli, vaikka itse en olisi pulpettien ja tuolien metallijalkoja maalannut ollenkaan. Mutta jokainen tyylillään. :)

Viikonloppuna oli parisuhteen laatuaikaa, näin voisi sanoa.
Lauantaina käytiin päivällä Riikan ja sen miehen luona. Riikka oli leiponut hyvää kinuskikakkua. Riikka istuikin perjantai-illan mun luona ja tein mokkapaloja, joten vuoroin vieraissa :D

Illalla lähdettiin Mikan kanssa leffaan, käytiin katsomassa uusi suomalainen leffa nimeltään Luokkakokous. Se oli hyvä ja suosittelen myös teillekin, jos ette ole vielä käyneet katsomassa. Sai nauraa.

Loppuilta menikin Halfmoonissa, puolen yön jälkeen siellä esiintyi Klamydia. Soitti kaikki tutut, hyvät biisit vuosien takaa. Vaikut lähti korvista ja ääni katosi kurkusta, mutta loistava keikka oli. 


Mitä teidän viikonloppuun? :)

torstai 12. maaliskuuta 2015

Viime viikkojen ostoksia

Olenhan mä tässä kuussa tehnyt ostoksiakin, en vain ole kerennyt tai muistanut niistä tänne mainita, vaikka kuvatkin olen jo napannut.

Olen pohtinut pidempään jo, että hankkisin bikinit jotka ovat ns. rintsikkamallia. Tähän asti mun bikinit ovat olleet kolmiolappubikineitä, joten nyt tuli vihdoin siihenkin muutos.
Kesä saa siis tulla, nimittäin näillä erottuu rannalla ja uimahallissakin muista. ;)
Bikinit ostin Cubukselta ja yhteensä olivat n.25€ luokkaa.

Pitkästä aikaa ostin uuden Muumimukin, Cittarista nappasin sen mukaan, 12€ hintaan.
Ihana punainen Pikku Myy-muki. Kokoelma kasvaa pikkuhiljaa :3

Muistin myös käydä huollattaa hiukseni. Piia piilotti mun juurikasvun, muutaman kuukauden taas pärjää. Mii laik.

Pikaiset ostoskuulumiset, nyt alan syömään.
Mitä te olette ostelleet tässä kuussa? :)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tuunasin tuolit

Tablettipäivitys.

Muhun iski tuunauskärpänen eilen ja onneksi kaveri oli heti mukana ideassa.
Kaveri löysi jemmastaan turkoosia kalustemaalia ja siitä se idea lähti. Päät alkoi pyörimään ja etsimään asunnosta jotain mihin voisi tunkea turkoosia väriä.
Valkoiset tuolit ja niiden selkäosa! 

Kaveri rakastaa tähtikuviota, joten tähti piti saada tuoliinkin.
Lopputulos oli tuommoinen.

Aluksi piirtelin ruutupaperille tähden, pitkän taistelun jälkeen se lopulta luonnistuikin ja vieläpä tähden näköiseksi. Ikinä aikaisemmin en ole varmaan osannut tehdä noin symmetristä tähteä, kuin eilen. 

Seuraavaksi leikkasin tähden irti ja kopioin sen pahville lyijykynän avulla, piirtämällä tähden rajat.
Leikkasin pahvista tähden keskiosan irti, jolloin sain pahvista tarvitsemani sabluunan. 

Sabluunan avulla, sienellä töpöttämällä, sain tähtikuvion tuolin selkään. Kuivumisaika oli melko lyhyt, joten ei haitannut, vaikka tuoleja joutuikin heti käyttämään. Kätevä lapsiperheessä.

Työvaiheista en tajunnut ottaa kuvia, lopputuloksesta kylläkin. Tuoleja oli 4kpl ja kaveri tykkäsi lopputuloksesta. :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Inkki Pinkki ja varaston tyhjennys

Tuire-Sini laitteli tuossa viestiä, että Inkki Pinkissä on meneillään muutto, muutto toiseen verkkokauppapohjaan. Maaliskuun aikana Tuire ja Inkki Pinkki muuttaa ja siksi kaikki tuotteet on alennettu koko kuun ajan.

Joten shoppailemaan blingblingiä TÄSTÄ!


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Aurinko ja hololakat ne yhteen soppii

Tämmöinen pikainen tablettipäivitys.

Lakkasin pitkästä aikaa kynnet. Ei ole ollut mitään innostusta lakkailla kynsiä, ne kuitenkin on pilalla kun töissä joudun läträämään tinnerillä. No, nyt otin riskin ja lakkasin. :D

Valitsinkin kivan lakan, tajuamatta yhtään että tänään on kirkas auringonpaiste pitkästä aikaa. Pinterestistä löysin kivan inspiraatiokuvan ja meinasin leimata jonkun kivan kuvion kynnelle, mutta se homma ei ottanut oikein tuulta purjeisiin. Jätin siis leimaamatta ja tyydyin yksivärisiin kynsiin.

Gina Tricot Base Coat.
Color Club Fashion Addict.
Seche Vite Fast Dry Top Coat.

Semmoiset. Hololakat ja aurinko sopii niin hyvin yhteen. :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Vanhan sormuksen uusi elämä

Mulla on ollut korulippaassa jo joitakin vuosia edesmenneen isäni vihkisormus. Se on ollut liian iso sormessa pidettäväksi ja enkä oikein innostunut ajatuksesta kaulassa roikutettavaksi. Oli se joitain aikoja mun kaulassa, ketjussa roikkumassa, mutta totesin ettei se ole oikein mun tyyliä.
Keksin tuossa pari viikkoa sitten miten saisin tuon sormuksen käyttöön, keksin että voin viedä sen kultasepänliikkeeseen pienennettäväksi omaan sormeen sopivaksi.
Ja sehän pienentyi. Toive oli että kaiverrus jää sormukseen ja edelleen sieltä löytyy äidin nimi.

Elämäni tärkeimmät sormukset. 

Onko teillä käytössä jo edesmenneiden tai miksei elossakin olevien koruja, tai muita muistoja?

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Penkkarit 2015

Kävin helmikuussa Pellossa, katsomassa nuorimman siskon penkkareita. Sisko siis on tämän vuoden abi ja keväällä on vielä edessä muutamat kirjoitukset. Alkukesästä sitten juhlitaan ylioppilasjuhlia, mä luotan suhun sisko! ;)

Penkkarilaisia oli katsomassa jonkin verran ihmisiä. Ala-asteen oppilaat ainakin siellä vilahti, jonkin verran vanhempiakin oppilaita ja joitain omaisiakin näkyi.
Taisi sen päivän kohokohta olla se kun rekasta alkoi karkit lentelemään kohti maata. :D

Abit lähtivät illalla Rovaniemelle juhlimaan, baareilemaan ja viettämään kivaa iltaa. Pikkuisen on vanha olo, nuorin siskokin jo 18v. :D






Penkkarirekka oli hieno. Punahilkka nimeltään.


Jouduin vähän muokkaamaan kasvoja piiloon, siskon kasvojen näyttämiselle on lupa. :)

Viikonlopun meininki

Maaliskuu. Ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. :3

Perjantaina kävin lusimassa työpäivän töissä. Olen nyt siirtynyt viisipäiväiseen viikkoon.
Alkuillasta Riikka tuli kylään, istuttiin iltaa, syötiin ja juotiin. Illan päälle keksittiin lähteä katsastamaan Rovaniemen yöelämä ja mentiin Night Club Halfmooniin. Siellä oli jotkut opiskelijabileet, paljon oli haalarikansaa muiden seassa.

Teki kyllä hyvää nähdä ystävää kunnolla pitkästä aikaa ja käydä tuulettumassa muuallakin kuin töissä tai kaupassa. Kiitos rakas <3



Riikka toi mulle samalla hänelle turhaksi käyneitä kauneustuotteita.
Hajuallergian takia ei pystynyt näitä rasvoja käyttämään, joten mä annoin niille uuden kodin :D

Acon Body Lotion Limited Edition: Orange Blossom & Cocoa Butter with perfume.
Ihana, ihana tuoksu! Appelsiininkukka. Tämä tulee varmasti käytettyä pois. Voisin nuuhkia tuntikausia tätä :D
Imeytymisnopeus oli melko hyvä, siitä plussaa.

Dermosilin Primo Body Butter Yoghurt.
Jogurtin tuoksuinen vartalovoide. Minusta se ei tuoksu millekään, hajuton siis. Hyvä perusvoide luultavasti, joten tämäkin pääsee käyttöön.

Ei tarvitse voidehyllylle mennä kauppareissulla ihan hetkeen. Kiitos näistäkin :)

Muuten viikonloppu meni aivan rauhallisesti. Mika tuli lauantaiaamuna töistä ja lähti taas tänään reissun päälle.

Mitäs teidän sunnuntaihin? :)