torstai 29. lokakuuta 2015

Halloween-kynnet

Laitoinpas minäkin korteni kekoon ja tein tälle Halloweenille omat kynnet.
Tein nämä jo alkuviikosta ja jätin julkaisun tälle loppuviikolle, lähelle sitä varsinaista päivää.

Idean kynsille keksin Instagramista tai Facebookista, en muista kummasta, eli idea ei ole oma. Halusin tehdä helpot ja yksinkertaiset kynnet, jotka myös näyttävät kivoilta. Tajusin tuossa leimauslaattoja ja tarroja selatessani, ettei mulla ole mitään mikä liittyisi Halloweeniin. Joulua ja muuta kyllä löytyi.. 

No, tässä on mun panostus tämän vuoden karmivaan juhlaan:

Gina Tricot Base Coat.
Wet´n Wild - E405 Sunny Side Up.
Mustaa akryylimaalia.
Seche Vite.

Juhlitteko te jotenkin Halloweenia?

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kirppis- ja kuvauskierros!

Lomat on vietetty ja arki taas alkoi.
Olin jo lauantaina töissä, joten perjantaina oli virallisesti viimeinen lomapäivä. Sen käytin melko tehokkaasti nukkumalla pitkään ja käymällä kaupungilla mutkan.

Mikakin lähti töihin jo iltapäivällä ja tuli yöllä vasta takaisin, joten siinä oli sitä aikaakin tehdä muuta kuin maata kotona.

Kävin kiertämässä keskustan kirpparin ja teinkin oikein mukavia löytöjä.

Mikalle löysin farkut 12€:lla. 
Itselleni löysin sinisen pitsisen t-paidan 2,50€:lla.
Löysin myös Kicsin sokerikynsilakan 1,50€:lla.
Sitten löysin keittiöön oikein nasevan kyltin 0,50€:lla.
Kirsikkana kakun päällä, löysin Täydellisten Naisten 5.kauden 2,50€:lla.






Edullinen kierros ja minut yllätti sekin, miten paljon oli taas "normaalia tavaraa" myynnissä. Yleensä tuolla kirpparilla on paljon vanhoja huonekaluja, liinavaatteita ja muuta rompetta loossit täynnä. Nyt oli paljon muutakin.

Kävin H&M:lla myös. Kävin ostamassa yhden paidan, jota edellisellä kerralla katselin, mutta jäin miettimään. Paita maksoi 9,95€ ja on kivan näköinen. Perustrikoo kuitenkin.

Samalla reissulla kävin kuvaamassa tuossa rannassa. Otin kameran mukaan juurikin tätä tarkoitusta varten. Kivaa vaihtelua kuvata muutakin kuin kynsiä, ostoksia tai kissaa. :D

Kuvasin Jätkänkynttilän siltaa ja löysin myös jonkun mielipidetekstinkin kepin varresta.


Jollain on ollut vähän vaikeaa? ^ :D

Hyvää yötä!

torstai 22. lokakuuta 2015

Depend 428 & 041

Jossain vaiheessa hankkiuduin lähes kaikista Dependin lakoista eroon. Muutamat jätin hyllyyn, yhden hopeisen leimaustarkoitukseen ja muutamat hiekkalakat.

Nyt messuilla ollessani ostin muutaman Dependin lakan, kun satuin löytämään heidän osaston.

Dependin lakkoja oli muutamanlaisia nämä pullot kiinnittivät mun huomion.
Myynnissä oli niitä vanhanmallisia pulloja, mutta myös näitäkin, joissa on tekstinä O2. Mielenkiinnosta ostin muutaman pullon kokeiluun, kiinnosti tietää mitä tuo O2 oikein tarkoittaa.

Eilen lakkasin kummallakin sinisellä kynnet ja tulin siihen tulokseen, että lakan koostumus on ehkä hiukan juoksevampaa, kuin edellisessä versiossa. Lakka ei myöskään peittänyt täydellisesti kahdella kerroksella, kuten normaalisti. Lakan tuoksukaan ei ollut niin pistävä, kuten kynsilakoissa yleensä on. Tuttu lakan tuoksu oli, mutta ei niin voimakas. Te joilla on tuota samaa, oletteko huomanneet eroja?


Gina Tricot Base Coat.
Depend 428 ja 041.
Seche Vite.

Loppuun Kotiteollisuuden Satu Peikoista iltasaduksi.

Hyvää yötä <3

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Messuilua ja messuilun ostoksia

Alkaa olemaan tämäkin emäntä pikku hiljaa elävien kirjoissa.
Maanantaina saavuin takaisin Rovaniemen korkeudelle ja on ollut pientä reissuväsymystä.

Pääsin tänä vuonna käymään I Love Me-messuilla. Voitin Instagramin kautta liput. Kissisheini arpoi kaksi lippua ja mua suosi arpaonni.

Nyt on messut messuiltu ja reissu oli kiva!
Kävijöitä kolmen päivän aikana messuilla oli 50 000 kpl. Ihan hyvin minusta.

Lauantaina käytiin messuilla ekan kerran. Porukkaa oli joka paikka täynnä ja sai jonotella parhaimmillaan vartinkin kassalle.
Melko nopeasti tuli koluttua läpi itseään kiinnostavat kojut. Intoa laski juurikin tuo ihmispaljous ja väsymys edelliseltä illalta.
Sunnuntaille ostettiin edulliset 5€ liput. Löydettiin toinenkin puoli, jossa oli lisää osastoja. Ei löydetty kaikkea vielä kun käytiin lauantaina kiertämässä. :D
Sunnuntaina ei ollut niin kamalasti ihmisiä liikkeellä ja silloin jaksoikin vähän paremmin kiertää paikkoja ja tehdä vielä viime hetken ostoksia.
Kuvasaldo jäi vähäiseksi. Huono bloggaaja olen, mutta ei voi mitään.

Lähdin messuille lähinnä kynsilakkojen ja Essencen tuotteiden perässä. Opin lakkojakin katselin, mutta värimaailma oli melko tylsä, ei ollut mitään mikä olisi iskenyt minuun.
Löysin myös uuden lakkatuttavuuden. Vanha merkkihän tuo jo on, mutta mulle uusi. SinfulColors-nimisiä kynsilakkoja. Olivat tarjouksessa 3kpl 10€ ja värit olivat houkuttelevia, joten pitihän se ostaa testiin. Ymmärsin että näitä samoja saa myös Prismoistakin?

Mutta, mennäänpä niihin ostoksiin!
SinfulColors: Green Ocean, Starry Night, Bali Mist.
Depend: 393, 428, 041.

Essence: 02 Bubble Gum, 12 Mandarine Bay, 43 Girl's Best Friend, 49 Turn The Lights On, 31 #rebel, 26 Matt About You.

Essencen hyllyssä tartuin näihin ripsiväreihin. Kesällä ostin Tuurista testiin kyseisen ripsivärin, hinta ei ollut kuin 3€, joten ei ole iso menetys jos ei toimikaan. Yllätyin kuitenkin hyvin positiivisesti, tämä toimii todella hyvin mun käytössä ja on iltaisin helppo puhdistaa pois. Tästä tuli mun luottotuote ripsilleni. Täällä ei ole Essencen jälleenmyyjää lähellä missään, siksi näitä keräsin näin monta mukaani. Eipä tarvitse huolehtia ripsiväreistä hetkeen. :D

Se huono puoli Essencen messuosastolla oli se, että tuotteista ei ollut testereitä, joten ihmiset availivat meikkituotteita ja katsoivat ne läpi ja laittoivat takaisin hyllyyn. Näin tapahtui etenkin ripsivärien kohdalla. Kerran avattu, on lopullisesti avattu. Toivon, ettei minun ostamia ole availtu kovin. Koitin kyllä valita takana olevia tuotteita, välttääkseni juurikin tuon availun.

Käytiin keskustassakin kaupoilla. Valinnanvaraa oli niin kamalasti, ettei oikein osannut mitään etsiäkään. Pikkuisen enemmän kauppoja kuin täällä Rovaniemellä. :D
Käytiin Ninja-nimisessä korukaupassa. Se koitui mun kohtaloksi, nimittäin siellä oli ota 3, maksa 2-tarjous. Ostin kolmet korvakorut kahden hinnalla. Ei huono diili.

Mites te?
Kävittekö messuilla? Mitä tarttui mukaan? :)

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Viikonloppu

Olipa viikonloppuna mukavaa vaihtelua tähän arkielämään. Lauantaina olin vielä normaalisti töissä sen kuusi tuntia, mitä liikekin on auki lauantaisin.

Mika haki mut töistä ja suunnattiin auto kohti mökkiä. Mökki on 45km:n päässä Rovaniemeltä, ettei matkakaan ollut pitkä.

Kerättiin porukka kasaan ja mentiin sinne viikonlopuksi. Osa olikin ollut jo perjantaista asti siellä, me mentiin vasta lauantaina, kun kummallakin oli työpäivä.

Tarkoitus oli istua iltaa porukalla, saunoa ja syödä hyvin ja olla vaan. Ihan hyvin se kyllä onnistuikin.

Lauantaina tehtiin lohta nuotion äärellä ja syötiinkin siinä. Koko ilta tuli oltua ulkona, nuotion ääressä oli lämmin istua, vaikka ulkona ilta pimeni ja kylmeni. Sitten saunaan ja vielä vähän istumista mökissä sisällä ja jutellen niitä näitä. Ajoissa nukkumaan.


Nukuin itse vähän huonosti ja heräsin päänsärkyyn, ei kuitenkaan siideristä johtuvaan.
Sunnuntai meni leppoisasti niitä näitä puuhaillessa ja iltapäivällä lähdettiin takaisin kohti Rovaniemeä. Mikalla oli aikainen lähtö töihin yötä vasten.

Uni maistui sunnuntaina kummasti. Työviikon univelat painoi päälle ja mökillä tuli nukuttua huonosti, joten ei kauaa tarvinnut odotella unta saapuvaksi. Pienen välikuoleman tein jo sohvalla kun Mika pelasi omalla koneellaan. Pikkuisen saattoi väsyttää. :D



Mikan täti teki mulle villasukat, ne pääsi heti testiin. Lämpimät olivat. :3


Siinä vähän sunnuntain puuhailuja. 
Lampi on kasvattanut melko paksun jääkerroksen pinnalleen. Hetken sai vasaralla takoa, ennen kuin meni rikki.


Miten teidän viikonloppu meni?

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Muumimukit, pieni kokoelmani

Olen jo hetken aikaa miettinyt postausta, jossa esittelen meidän kaapissa asuvat Muumimukit.
Nyt sain aikaiseksi kuvata ne, kun kaikki olivat puhtaana kaapissa.

Meillä on Muumimukit jokapäiväisessä käytössä. En säästä, panttaa kaapissa, vaan ostan mukeja päivittäiseen käyttöön. 
Ja pyrin siihen, että ostan sellaisia mitkä näyttää minusta kivalta.

Mukeja löytyy yhteensä 12 kpl. Yksi muki on semmoinen, että sitä löytyy kaksin kappalein.

1. Hattivatit 2007
2. Pikku Myy 2008
3. Pikku Myy Punainen 2015

1. Rakkaus 1996
2. Mymmelin Äiti 2012
3. Hetki Rannalla 2015
4. Muumitalo. Muumit 70 vuotta-juhlamuki 2015

1. Tiuhti ja Viuhti 2005
2. Niiskuneiti Vaaleanpunainen 2013
3. Nipsu Turkoosi 2008
4. Mymmeli 2008

Vuosiluvut on mukien valmistusvuosia, siitä lähtien kun kyseisiä mukeja on alettu valmistamaan.
Piti tehdä pientä tutkimustyötä ennen tämän kirjoitusta, en ollut varma kaikkien mukien nimistä, saatika vuosiluvuista. Rakkaus-mukin tiesin nimeltä jo ennestään ja osa olikin arvattavissa kuvan perusteella.
Muumitalo-muki onkin meidän kokoelman ainut juhlamuki. 

Tästä se kokoelma pikkuhiljaa kasvaa. :)
Löytyykö teidän kaapeista näitä suuren suosion saaneita mukeja?

Muumimukien tiedot löysin kahdelta sivulta: TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.