tiistai 31. toukokuuta 2016

Essence - Frozen Kiss leimoilla

Voi Tokmanni, minkä teit. Essencen tuotteet ovat niin mukavia, että sitä ihan huomaamattaan eksyy sille hyllylle siellä käydessään.

Muutaman kynsilakan olenkin sieltä kiikuttanut kassan kautta kotiin ja nyt esittelen siitä lakasta tehdyn lakkauksen.

Essencen hyllyä tutkiessani ihan ajan kanssa, huomasin että Essencellä on myös leimauslakkoja. Muutamaa eri väriä sieltä löytyi ja ostin testiin kaksi, mustan ja valkoisen leimauslakan. Hintakin oli edullinen 1,89€ kpl, eli ei tule iso menetys jos ei toimikaan.

Mustan lakan otin myös nyt kokeiluun. Kokeilin Clear Stamperilla ensiksi. En saanut Essencen leimauslakkaa sillä toimimaan. Kuva ei noussut leimasimeen ollenkaan. Kokeilin samalla leimasimella Konadin vastaavaa lakkaa ja sillä toimi aivan hyvin. Kuvio nousi laatalta.
Kokeilin Essencen lakkaa tavallisella, kovahkolla stamperilla ja sillä kuvio nousi kuten pitikin. Tuomio siis on se, että toimii, mutta ei minulla ainakaan kirkkaalla stamperilla. Normaaleille stampereille varmasti hyvä lakka, joten ei mennyt rahat hukkaan.

Essence Nail Art Stampy Polish, sävyssä 002 Stamp Me! Black.

Päädyin kynsille leimaamaan Konadin helmiäismustalla leimauslakalla, käytin kirkasta stamperia leimaamiseen. Konadin perusmusta on loppu, sillä ostinkin Essencen vastaavan.
Essie First Base.
Essence - 42 Frozen Kiss.
Konad Stamping Nailpolish, helmiäismusta.
Leimauslaatta, XY13.
Seche Vite.

Näistä tuli kivat kynnet. :)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Lorkun ihotuotteiden tuomio

Kirjoittelinkin huhtikuun alussa ihoni äkkinäisestä reagoimisesta johonkin, joka aiheutti ikäviä ja ikävän tunteen tuovia näppyjä.

Kicksin myyjän suosituksesta ostin Lorealin puhdistustuotteita. Puhdistusmaidon ja kasvoveden, sekä geelivoiteen kruunaamaan koko homman.

Melko pian hoksasin, että puhdistusmaito ja kasvovesi ei toimi omalla ihollani, kuten olettaisin.

Puhdistusmaito levitetään sormin iholle ja vanulapuilla pyyhitään pois. En tiedä, toimisiko vedellä puhdistaminen myös, en ole edes ajatellut asiaa aikaisemmin. Vanulapulla putsaaminen ei ainakaan toimi. Tuntuu että iholle jää vielä puhdistusmaitoa, eikä poistu kokonaan iholta.
Ajattelin kuitenkin, että kasvovesi tekisi loput työt ja tulisi puhdas, raikas iho. 
No, ei.
Kasvovedellä puhdistamisen jälkeen iho tuntuu edelleen likaiselta, tahmaiselta, eikä yhtään puhtaalta ja raikkaalta. 
Levitin kuitenkin geelivoiteen iholle, mutta kaiken tämän jälkeen, teki mieli pestä kasvot vedellä ja jollain putsarilla, tuli niin epämukava olo, eikä geelivoidekaan kunnolla jaksanut imeytyä. Muutaman tunnin jälkeen tilanne oli sama, rasvainen ja tahmainen olo iholla.

Ajattelin kuitenkin, että ehkä ihon pitää vaan tottua uusiin juttuihin, että ehkä tämä tästä.
Noup. Sama homma jatkui edelleen. Visio puhtaasta ja raikkaasta ihosta oli vain haave.

Tätä ennen olen käyttänyt puhdistusgeeliä, ihan sellaisenaan, ilman mitään kasvovesiä. Puhdistusgeelillä iho tuntuu puhtaalta heti ja kosteusvoidekin imeytyy kasvoille kuten pitääkin. Puhdistusgeeli levitetään kostutetuille kasvoille ja huuhdellaan vedellä pois. Suositellaan käytettäväksi myös kasvovettä geelin jälkeen, mutta ne olen todennut itselleni turhiksi.

Ratkaisin asian marssimalla Citymarketin kosmetiikkaosastolle ja ostin Lorealin Sublime Soft-sarjan puhdistusgeelin. 
Tämä toimii ihollani. Iho tuntuu puhtaalta pesun jälkeen, eikä tarvitse vanulappuja. Hintaa en muista, mutta osuu 5€-10€ väliin.
Tämän kanssa toimii tuo geelivoidekin. Imeytyy iholle, eikä jätä tahmaista tunnetta. 

Iho voi ehkä vähän paremmin, kuin ensimmäistä postausta tehdessä. Näppyjä tulee edelleen, mutta paljon vähemmän kuin silloin. Että ehkä tästä joku hyöty on? :)

Summasummarum: Jatkan puhdistusgeelin ja kasvovoiteen käyttöä. Puhdistusmaito ja kasvovesi, niillä voi heittää vaikka vesilintua.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Essence on rantautunut Rovaniemelle!

Olen Kynsikoristelut-ryhmässä Facebookissa ja siellä on Essencen maahantuoja(?) myöskin. Hän on pitänyt meidät ajantasalla siitä, koska Essence saapuu Suomeen ja mille paikkakunnille koskakin.
Rovaniemen Tokmanni on ollut listalla jo hyvän tovin ja nyt se päivä vihdoin koitti. Eilen oli ensimmäinen havainto Essencen tuotteista Tokmannilla.

Tänään kävin itsekin siellä ja mukaan lähti pieni satsi kivoja juttuja. Kynsilakat on ehdoton, mitä sieltä haenkin, mutta tarttui mulla muutama meikkituotekin mukaan.
Ostin testiin huulipunan ja kaksi erilaista huultenrajauskynää.

Essence Longlasting Lipstic, sävyssä 02 All You Nees Is Red. Hinta oli 2,89€.

Levittyy helposti huulille, kerrostamalla saa yhtä tumman sävyn kuin puikossakin. Pois pyyhkiminen oli helppoa, ainakin kosteuspyyhkeen avulla. Muovinen hylsy, mutta tuntuu silti tukevalta ja kestävältä. Musta väri on aina tyylikäs.

Huultenrajauskynät seuraavaksi.
Ylempi on Essence Longlasting Lipliner, sävyssä 01 Ready For Red. Hinta oli 1,89€. Tämä on ulospyöritettävällä terällä. Tätä kokeilin huulille ja hyvin sopi huulipunan kanssa todella hyvin!

Alempi on Essence Lipliner, sävyssä 14 Femme Fatale. Hinta oli tällä 1,25€. Tämä on perinteinen teroitettava kynämallinen rajauskynä. Lähelle samaa sävyä on kuin tuo toinenkin. 

Yhdistetty ripsi- ja kulmakarvaharja, 2,19€.

Kynsilakkoja lähti mukaan kolme kappaletta. 
52 Amazed By You, 10 True Love, 46 Black Is Black. Hinta oli 1,99€ kpl.

Tykkään kun kynsilakoille tehdään kunnon nimet sävyille, etenkin jos ne on hauskoja tai leikkisiä nimiä. Esimerkiksi Dependillä ei ole muuta kuin numeroita. Tylsää. :D

torstai 19. toukokuuta 2016

Clear Stamper!

Tosiaan. 
Tilasin Wish-sovelluksen kautta kynsipiireissä paljon puhutun Clear Stamperin. Hinta postikuluineen oli 2€ ja stamperi tuli parissa viikossa perille. Ei ole paha menetys rahallisesti, jos ei vaikka toimikaan.

No hittolainen. Se toimii!

Clear Stamperin idea on ontto putki, jonka päässä on kirkas tyyny, jolla leiman saa nostettua pois laatasta. Kirkkaan tyynyn ja onton putken ansiosta kuvion kohdistaminen kynnelle on helpompaa. 

Puhdistaminen ei ole ihan sama kuin muissa stampereissa. Muut stamperit mitä omistan, pystyy pyyhkäisemään puhtaaksi vaikka kynsilakanpoistoaineella. Tätä ei kannata sillä mennä pyyhkäisemään, tyynyosa himmenee, eikä siitä enää saa samanlaista. Puhdistamiseen suositeltiin vaatteista irroittamiseen tarkoitettua teippirullaa. Se ei vahingoita tyynyä, vaan ottaa jämälakat kätevästi pois ja näin, stamperi on puhdas.

Pitihän sitä kokeilla, jopa ihan pariin kertaan. 
Tilasin samaan syssyyn leimauslaattoja. Yhden niistä näytän tässä postauksessa. 
Tilasin leimauslaatan, jossa on isoja, kokokynnen kuvioita. Hinta tälläkin oli postikuluineen 2€ ja toimitus oli pari viikkoa. Tämäkin toimii kuten pitää.

Kynnet tein, niin että käytin samaa laattaa molemmilla kerroilla, kuvio vain oli pikkuisen erilainen. Olen käytetyt kuviot ympyröinyt.
Kuvat nousi nätisti laatalta. Stamperilla oli melko helppoa saada kuvio kohdilleen, pientä harjoittelua se vaatii edelleen. 

Ekoissa kynsissä on käytetty laatan alanurkassa olevaa kuviota.
Gina Tricot Base Coat.
China Glaze - Kinetic Candy.
Konad Sininen leimauslakka.
Leimauslaatta XY13.
Seche Vite.

Toisissa kynsissä on seuraava kuvio laatasta, kuten varmaan arvata saattaa. ;)
Essie First Base.
China Glaze - Aquadelic.
Konad Vihreä leimauslakka.
Leimauslaatta XY13.
Seche Vite.

Olen vakuuttunut vahvasti. Sain uuden innostuksen leimauksen maailmaan, ihan tuon uuden stamperin ansiosta. Stamperissa tuo tyyny on astetta pehmeämpi, kuin muissa, joten se levittää kuvion laajemmalle alueelle helpommin. Ainakin minusta tuntui siltä. Ainut vaan on se, että pitää osa leimauslakoista uusia. Päässeet vähän tönkkiintymään, joten laatalta tyynylle saaminen on lähes mahdotonta.

Mitä olette ostaneet ja edullisesti viime aikoina ja kokeneet rakastumisen siihen?

tiistai 10. toukokuuta 2016

Amerikan autojen messukynnet

Lakkasin viime viikolla Oulun reissulle kynnet. Taisi olla perjantaina.
Ostin Anttilasta Kiss-merkkisen koristelulakka-paketin. Paketissa tulee kolme eriväristä koristelulakkaa, musta, valkoinen ja hopea glitteri. Mukana tulee myös kynnelle laitettavia tarrasabluunoita, kuvioiden tekemiseen, mutta ne ovat mulle turhia. Hinta oli 13€.
 Olen joskus tämän harrastuksen alussa ostanut vastaavan paketin, jossa tuli sininen, pinkki ja vihreä lakka. Ne ovat edelleen hyvin voimissaan ja toimivia, vaikka ostosta on vuosia aikaa. Siksi päädyin tähänkin pakettiin. Suosittelen kokeilemaan! :)

Halusin päästä kokeilemaan näitä samantien, joten sen mukaan aloin suunnittelemaan lakkaustakin.
Osasin tehdä yksinkertaisen, mutta kauniin lakkauksen. Ainakin omasta mielestäni.
Gina Tricot Base Coat.
China Glaze - Tip Your Hat.
Kiss Nail Art Paint - Black, Silver Glitter.
Seche Vite.

Hankin itselleni Clear Jelly Stamperin. Eli kirkkaalla tyynyllä varustetun leimasimen. Kuvioiden kohdistaminen kynnelle pitäisi olla helpompaa. Palaan asiaan myöhemmin, kun olen kokeillut leimasinta. :)

maanantai 9. toukokuuta 2016

American Car Show, Oulu 2016 +kuvaoksennus

Jappadai!

Käytiin lauantaina Oulussa. Siellä oli jokavuotinen äitienpäiväviikonloppuna järjestettävä American Car Show. Lähdettiin porukalla liikkeelle, Mikan serkku perheineen ja minä ja Mika. 

Ihmisiä oli melko paljon liikkeellä, lapsiperheitäkin. Autot oli mielenkiintoista katsottavaa, etenkin värimaailmat kiinnosti mua. Autojen merkit ja mallit, tai muodot ei niinkään. Kiehtovia värejä, kimallusta ja metallia.

Mulla ei runosuoni syki yhtään, joten laitan kuvia, josta saatte paremman käsityksen näyttelystä.

Mun suosikki! ^












Semmoinen. Palaan taas blogin pariin, kun on enemmän sanottavaa. Nyt ei oikein irtoa. Mooi!

maanantai 2. toukokuuta 2016

Männä viikonloppu

Toukokuu ja kahden kuukauden päästä Kirppu tulee lomailemaan meidän luo! Sitä ennen pitää saada tuo huone remontoitua. Maalit on jo ostettu, joten enää on vaan huoneen tyhjäksi raivaus ja pohjatyöt.

Miten teillä meni viikonloppu?

Perjantaina ajelin Ouluun hakemaan Mikan töistä. Oli ollut viikon reissulla taas ja menin Ouluun vastaan omalla autolla. Pääsipä Mika aiemmin kotio omaan sänkyyn. Ei tarvinnut odottaa aamuun asti, että pääsee Rovaniemelle.

Ennen Ouluun lähtöä kävin Riikan luona kylässä. Hetkeen ole häntä nähnytkään, joten olikin jo aika näkyilläkin. Riikka tarjosi simaa ja munkkeja, olihan Vappukin kolkuttamassa ovella. Oli muuten hyvää. Yleensä en simasta niin välitä, riittää se yksi lasillinen vuoteen, mutta tuo oli harvinaisen hyvää. 

Lauantaina Mika haki tyttäret taas kylään ja mentiinkin kuluttamaan päivää Angry Birds-puistoon. Siellä oli paljon porukkaa, hyvä sää vaikutti asiaan varmastikin. Samalla sinne rakennettiin seuraavan päivän tivoli-laitteita, Rovaniemen Vappu-tapahtuman takia. Paikalla olevat lapset pääsivät testiajolle karuselliin ja se taisi olla päivän paras hetki.


Palautettiin tyttäret kotiin ja mentiin mekin kaupan kautta kotiin. Jäätiin pihalle puuhastelemaan. Mika pesi auton ja samalla vähän raavittiin pihaa puhtaaksi. Lumen alta löytyy vaikka ja mitä, kun kevät koittaa. 


Kissalla oli vissiin hätä, kun näki meidät koko ajan ikkunasta, mutta ei päässyt lasin läpi mihinkään. Siellä se ikkunan takana miukui, aina kun katsekontaktin sai. Kerkesi vissiin ikävöimään meitä.

Illalla käytiin saunassa ja aloiteltiin samalla. Mä avasin sidukan jo kun oltiin ulkona. Hyvä sää ja kylmä siideri, sieltä se kesä kovasti tulee!

Myöhemmin illalla, Mikan kaveri heitti meidät kaupunkiin, jossa mentiin baariin. Sielläkin oli porukkaa liikkeellä, mutta sen arvasikin jo valmiiksi. Aamuun asti meillä meni ja kivaa oli! :) Jouduin vaan käymään vielä kotona, vaihtamassa kengät. Ajattelin, että jalat jaksaisi olla korkkareilla, mutta oli parempi vaihtaa ne ballerinoihin. Jalat todellakin kiittivät aamulla. :D

Sunnuntai meni vetelehtiessä, kuten baari-illan jälkeen arvata saattaa. Ei mitään kirjoittamisen arvoista sille päivälle. :D

Tänään, eli maanantaina oli melko normipäivä. Kauppareissut ja muut pakolliset.
Keksittiin että voitaisi grillata, kun pohdittiin tämän päivän ruokapolitiikkaa. Onhan meillä ikioma pallogrilli, jonka voitin vuosi sitten keväällä paikallisen Siwan arvonnasta. Nyt se pääsee oikeaan työhön, kun on oma piha, jossa voi grillata.
Grilli siis kasaan ja kokeilemaan!

Ja tuli muuten hyvää.. :3

Piffiä ja vihreäsalaatti, mikä ihana makuyhdistelmä.

Kissa kihisi taas uteliaisuudesta ulkoilmaa kohtaan. Kiikkui pöydälle, että näkee meidät ulkona koko ajan. Laitoin kissille valjaatkin ja otin pihalle, mutta sen verran vielä pelotti ulkoilma, että melko hätäisesti kipitti sisälle, kun oven sai auki. :D Raukka.

Loppupäivä on mennyt täyden mahan vieressä, telkkaria katsellessa. Tein mä vielä Mikan pyynnöstä tiikerikakun ja tässä se aika meneekin mukavasti. Maanantai-illan sarjat ja saunaan.