maanantai 30. tammikuuta 2017

Elämäni reseptit: Jennin kanapasta

Loppuvuodesta etsiskelin Googlesta postausideoita blogiini. Muutamia hyviä ideoita sieltä löytyi ja erityisesti kiinnitin huomiota Kivempi Blogi-blogin "Mummin Resepti"-postausideaan.

Ajattelin toteuttaa oman version kyseisestä ideasta. Kirjoitan siis postauksen ruuista, resepteistä, jotka ovat omia henkilökohtaisia suosikkeja suvussa olevissa resepteistä. 
Ainakin molemmilta mummeilta löysin jo reseptit, jotka haluan jakaa myös teille. Teen itse testierät ja kokeilen miten ne minulta luonnistuu ja julkaisen ohjeiden ja kuvien kera täälläkin.

Sovellan ideaa pikkuisen pidemmälle ja julkaisen myös äitini erään ohjeen täällä, sekä oman ohjeen, joka on myös oma suosikki.

Lähden liikkeelle tästä omasta suosikista. Tämä mahtaa olla myös Mikankin aika vahva suosikki minun tekemistä ruuista. 😍

Kanapasta.
Ohje on hyvin simppeli. Tarvitset Tagliatelle-nauhapastaa. Nuo on rullattuna pussissa. Olen laittanut noin puolet pussin sisällöstä kiehuvaan veteen ja keittänyt kypsäksi asti. Eli n.7-9 min. Riippuu, miten pehmeästä pastasta tykkää.
Ostan paketin (400-800g) broilerin fileesuikaleita, hunajalla valmiiksi marinoituja. Olen laiska ja mielikuvitukseton ja käytän valmiiksi marinoituja tuotteita. Helppoa ja hyvää. 😁
Paistan suikaleet kypsäksi ja maustan ne broilerimausteella.

Tämän jälkeen heitän sekaan kaksi purkkia ruokakermaa ja annan kerman kunnolla lämmetä. Nyt tuli hyvin haudutettua kastiketta, kun pastaveden kiehumisessa kesti odotettua kauemmin. Miedolla lämmöllä, kansi päällä annoin olla. Sekoittelin toki välillä, ettei pala pohjaan.

Kun pasta on kypsää, kaadan keitinveden pois ja sekoitan pastan ja broilerikastikkeen sekaisin kattilassa. Annan hetken odotella ja sitten voi alkaa syömään. 
Oma mielipide: hyvin onnistunut. Mikan mielipide: hyvää, lisää kiitos! 

Tein tätä samaa myös syyslomalla, kun Kirppu oli täällä. Sain paljon silloinkin kehuja, että hyvää on. Taisipa molemmat ottaa lisääkin. 😋💓

Seuraava resepti taitaa olla edesmenneen mummini salaatti-resepti. Suosikkini jo lapsesta saakka. Palaan siihen myöhemmin. 👀

perjantai 27. tammikuuta 2017

Meininki: Aika jees!

Tänään oli aika makea päivä. Koulu on nyt saatu päätökseen ja mä valmistuin myyjäksi.

Viime viikolla kirjoitin näyttösuunnitelman ja se meni kerralla läpi. Se piti opettajalla hyväksyttää, ennen kuin voi alkaa näyttöä suorittamaan. 
Maanantaina oli sitten näyttö ja se meni läpi myös. Joten, valmistuminen oli väistämätöntä. 😏 
Sitä kyllä alunperinkin lähdettiin hakemaan ja tänään se päivä koitti. Kävin koululla moikkaamassa kurssikavereita ja koulu tarjosi valmistujaiskahvit. Huomenna lähden Piian kanssa kattomaan Rovaniemen yöelämää, onko se muuttunut mihinkään sitten viime näkemän. Aika jees. 😍
Pakollisten menojen jälkeen kävin keskustassa pyörimässä. Tänä viikonloppuna on Tunturiralli täällä, joten ralliautoja vilahtelee katukuvassa silloin tällöin. 

Rallien lähtö alkoi puolen päivän aikaan ja kerkesin näkemään viimeiset 15 autoa. Oli siellä joukossa Civiccejäkin, PörPörin sukulaisia. Yhden kerkesin näkemään ja olin hyvin tyytyväistä naista. 😛



Mitä teidän perjantaihin? 💋

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kiina: 5D Diy Diamond Painting

Selaisin Facebookissa Kiina-ryhmää, jossa ihmiset kertoilevat ostoksistaan ja kokemuksistaan kiinasta tilatessaan. Siellä alkoi vilisemään timanttitaulutöitä, joita ihmiset olivat tilanneet ja tehneet. Aikani niitä kun selasin ja lueskelin kokemuksia ja ohjeita, askartelija-minä nosti päätä pystyyn ja lähti selaamaan tarjontaa.

Laitoin ennen uutta vuotta tilaukseen pienen työn. En raaskinut kovin isoa vielä tilata, kun ei tiennyt, miten innostun asiasta.
Koko on 20 x 20cm ja hinta oli 3,38€. Postikuluja ei ollut. Tilaus saapui eilen lähipostiin ja kipaisin sen hakemaan töiden jälkeen.
Paketissa oli taulupohja, timantit, sekä työkalut.
Taulupohjassa on jämäkkä liima, jonka päälle timantit asetetaan timanttikynällä. Kalvo suojaa liimaa siltä alueelta, johon ei ole vielä laitettu timantteja.
Timantit on numeroitu ja eri värit ovat omissa pusseissaan. Taulupohjassa on jokaisen timanttipaikan kohdalla kuvio, jonka mukaan osaan valita oikean värisen timantin.

Tässä työssä erilaisia värejä on 20kpl. Timantit ovat tässä työssä neliönmallisia, mutta näitä saa myös pyöreilläkin timanteilla. 
On myös töitä, joissa timantteja tulee vain osaan kuvasta ja töitä, kuten tämä, timantteja tulee koko kuvaan. Sen pystyy tilatessa tarkistamaan ja pitäisi tilaustiedoissakin olla maininta.

Kun työ on valmis, taulun voi vaikka kehystää ja laittaa seinälle, antaa lahjaksi, mitä kukanenkin keksii. 

Näitä voi etsiä hakusanalla 5D diy diamond painting. Tällä mäkin löysin omani. 👀

Onko joku jo törmännyt näihin ja tykästynyt, kuten minä? 😖

torstai 19. tammikuuta 2017

Höpinöitä: Koulukuulumisia ja ostoksia

Heissansaa vaan kaikille!
Tammikuu alkaa olemaan jo pitkällä ja mullakin on enää viikko työharjoittelua jäljellä. Eilen sain vahvistuksen, siitä että näyttösuunnitelma meni kerralla läpi. Meni sellaisenaan läpi, jollaisena sen opettajalle lähetin. Eikä tarvinnut tehdä muutoksia. 💪
Ensi maanantaina on näyttö sovittu ja jos se menee hyvin, tai siis loistavasti, olen perjantaina 27.päivä valmistunut myynnin ammattitutkinnosta. 

Työharjoittelu on sujunut hyvin. Työ on samalla monipuolista, mutta myös hyvin paljon samanlaista joka päivä. Myynnissä on niin paljon erilaisia tuotteita, että joka päivä löytyy purettavia kuormia ja hyllytettävää tavaraa. Siinä samalla asiakkaiden palvelua ja muita juttuja.

Tänään mm. tein tilaa uusille tuotteille ja hinnoittelin ne.

Se töistä tällä erää. Aikomus oli että kirjoittelen viimeaikojen ostoksista. Muutamat alennuslöydöt olen tehnyt ja tein Essencen tilauksen Pretty.fihin jokunen viikko sitten. Essenceä saa myös täältä Rovaniemeltäkin, mutta täältäkään ei kaikkea saa. Joten selasin nettikauppaa ja laitoin tilauksen sisään.

Kynsilakkoja. The Little X-mas Factory-nimisestä sarjasta lakan nimeltään 02 Let´s Take An Elfie. Hintaa jäi alennuksen jälkeen 1,74€. Tästä samasta sarjasta mulla onkin jo se punainen versio. Sain sen Riikalta joululahjaksi. 💓
Summer Fun-sarjasta kolme lakkaa. 01 Meet me at the pool, 04 Girls just wanna have sun ja 03 Walking on sunshine. Näillä oli hintaa 2,19€ kpl.

Tokmannilta on ollut jo pidemmän aikaa loppu tämä ripsiväri. Tilasin uuden odottamaan vanhan loppumista. Get BIG lashes-vedenkestävä ripsiväri. Hinta oli 3,09€.

Tilasin testiin tumman ruskean kulmakynän. Tähän asti olen mennyt vaalean ruskealla kynällä, mutta teki mieli kokeilla tummempaa sävyä ja hyvin tuntuu toimivan. Hinta tällä oli 1,89€, eli ei olisi ollut vakavaa, jos olisikin mennyt hukkaan. Sävy on 02 Brown.

Manikyyrisivellin. Helppo tehdä raskalaiseen manikyyriin liittyviä rajauksia. No, helposta en vielä tiedä, kun en ole vielä kerennyt testaamaan. Voisin silti kuvitella, että on tuolla tekeminen helpompaa, kuin kynsilakan omalla siveltimellä. 1,99€.

Kävästiin Piian kanssa Haaparannalla viime lauantaina ja piti ne muutkin liikkeet Ikean lisäksi käydä läpi.

Kiinnitin etenkin huomiota Iittala Outletin mainokseen, jossa mainostettiin Muumimukeja 10€ kappalehintaan. Etenkin, kun kyse oli mukeista, joita en normaalihintaisena (30€ kpl) ole raaskinut ostaa. Nyt nappasin molemmat mukit matkaan.
Molemmat kantaa nimeä Håll Sverige Rent ja ne ovat Arabian erikoispainoksena tehtyjä muumimukeja. Myynti on rajoitettu. Ruotsissa näitä myydään ja tietyissä liikkeissä myös täällä Suomessa. Käsittääkseni nämä mukit meni melko äkkiä, joten niitä ei Suomesta enää vissiin saa. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

Kicksissä vierailin viime viikolla ja alennusmyynnit sielläkin oli. Alelaarista löysin muutaman kivan värisen Opin ja hintaa oli n.8,5€ kpl.
OPI I Carol About You & Just Beclaus.

Tokmannilla alelaarissa kökötti 1€ kappalehintaan nuo Rimmelin Love Glitter-lakat. Sävyssä 034 A Crush On You & 030 Queen Of Bling. Näyttäviä lakkoja kun yhdistetään jonkun kivan yksivärisen lakan kanssa.

Oletteko tehneet löytöjä?

Pieni muistutus loppuun:
Muistakaa rakastaa ja kertoa se myös sille, jota rakastatte. Ikinä ei tiedä, mihin suuntaan elämä meidät heittää. 💓

maanantai 2. tammikuuta 2017

Meidän joulu 2016

Joulun pyhät sujui meillä rauhallisesti. Ajeltiin torstaina Pelloon. Tänä jouluna oli harvinainen tilanne, kaikki lapset oli viettämässä joulua saman katon alla. 
Sisko tuli Seinäjoelta, veli Tampereelta, toinen sisko Kemistä, minä ja Mika Rovaniemeltä. Oli äiti onnellinen, kun kaikki porsaat oli kotona. 💓

Veljen saapuminen oli yllätys äidille ja nuoremmalle veljelleni. Haettiin veli kyliltä bussilta ja salaisuus säilyi loppuun saakka, kunnes veli astui tupaan sisään. 😁

Torstaina koristeltiin illalla kuusi. Siitä tuli kovin hieno. Siskon poikaystävän isä oli meille tuonut kuusen ja tuuhean kuusen olikin löytänyt.
Aatonaattona oli perinteiset puuhat, kuten joka vuosi. Salaattien tekoa, kinkun uuniin laittamista, piparitalon kasaamista ja rentoa yhdessäoloa. 
Aattona äiti keitti aamulla riisipuuron. Mika onnistui saamaan mantelin tällä kertaa. Nuorempi sisko sitä kovasti kyllä havitteli. Jos sitten ensi kerralla? 😏

Joulupukki kävi yön aikana nakkaamassa lahjat kuusen alle, siellä ne aattoaamuna odotteli kilttejä lapsia.
Olin ollut kilttinä, kun kuusen alla odotti muakin muutama paketti. Sieltä paljastui muutama kirja, keittiöön uusi veitsisetti ja Pusheeniin hullaantuneelle naiselle Pusheen-puku. 😂



Aatto sujui kaikinpuolin rauhallisesti. Illalla katsottiin telkkarista Samu Sirkan joulutervehdys, perinne jo. Sen jälkeen käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät muistolehtoon.
Mika joutui aattoiltana jo palaamaan takaisin Rovaniemelle. Työt kutsuivat tekijäänsä jo joulupäivänä. Ammatin varjopuolia nämäkin. 
Mä jäin Pelloon keskiviikkoon asti ja tulin sitten takaisin Rovaniemelle. 

Loppujoulu meni syödessä, nukkuessa, pelatessa pelejä, ihmetellessä revontulia ja kirkasta tähtitaivasta. 🌠

Anoppi kävi Uudenvuodenaattona kylässä. Toi lasten lahjat ja saatiin mekin pienet paketit Mikan kanssa. Minun paketista löytyi minikynsilakkoja 8kpl. Sävyt oli punaisen ja pinkin erisävyjä, musta, valkoinen ja hopea.
Jokaiselle viikonpäivälle omansa. 😉

Riikka antoi paketissaan kaikkea pientä kivaa. Pusheen-unimaski, kaksi Essencen kynsilakkaa, teetä, koruja, suklaamunan. Unohdinkohan jotain? 😄
Minun Pusheen-rakkaus tiedetään. 😂

Kirpulta oli tullut joulukortti sillä aikaa kun olin Pellossa. Ilmeisesti oli torstaina tai perjantaina tullut perille. Mika sen laatikosta noukki aattoiltana, kun tuli kotiin.
Lapsi on oppinut piirtämään sydämiä. Harjoitteli syyslomalla niiden piirtämistä ja nyt näyttää sujuvan oikein hyvin. 💓

Miten teillä sujui joulu ja pyhät? Kävikö joulupukki? 😏